Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Varaudu ensin paukkupakkasiin, sitten kunnon lauhtumiseen – ensi viikon…
Uutiset |

Varaudu ensin paukkupakkasiin, sitten kunnon lauhtumiseen – ensi viikon föhn-tuulessa jopa +5 astetta tai enemmän

Lauhaa ja liukasta helmikuun säätä.
Sääennusteissa näkyy sekä kylmää että lauhtuvaa talvisäätä. Arkistokuva: Matti Hietala

Sää jatkuu nyt erittäin vaihtelevana: vuoroin kylmenee, vuoroin lauhtuu. Pakkasta voi lähiaikoina olla etelässäkin selkeillä alueilla paikoin yli 20 astetta, maan keski- ja pohjoisosassa pakkaslukemat ovat paikoin jopa 30 asteen tienoilla. Tämän hetken ennusteen mukaan föhn-tuuli tuo kuitenkin hetkeksi lauhaa ilmaa seuraavan viikon puolivälin ympäristössä.

Pakkanen paukkuu loppuviikolla ja ensi viikon alussakin. Etelässä pakkaset ehtivät kuitenkin välillä jo vähän heiketäkin lauantain aikana.

Lauantain vastaisena yönä etelän ja lounaan selkeillä alueilla pakkasta on 15–20 astetta, paikoin enemmänkin. Pilvisillä alueilla pakkasta on vähemmän. Keski- ja Pohjois-Suomen selkeillä alueilla pakkaslukemat voivat olla paikoin 30 asteen ympäristössä. On mahdollista, että Lapissa käydään jopa lähellä talven tähän asti kylmintä lukemaa, joka on itsenäisyyspäivänä Muoniossa mitattu −35,2 astetta.

Lauantaiaamun aikana sää alkaa lauhtua voimakkaasti lounais- ja etelärannikolta alkaen. Iltapäivällä lounaaseen ja pääkaupunkiseudulle leviää lumisateita.

– Lumikertymät eivät ole kovin suuria, mutta kyseessä on höttöinen ja pölisevä pakkaslumisade, tuulikin voimistuu samalla. Kun vielä lauhtuminen voi vetää tiet kuuraan, niin puhutaan aika ikävästä ajokelistä etenkin Etelä- ja Lounais-Suomessa. Myöhemmin lauantaina illalla lumisateet leviävät maan keskiosaan, mutta samalla heikkenevät, toteaa Forecan meteorologi Markus Mäntykannas.

Lauantaina päivällä pakkanen jatkuu paikoin kireänä maan keski- ja pohjoisosassa, etenkin selkeillä alueilla pakkasta voi olla päivälläkin 20–30 astetta. Paikalliset vaihtelut ovat suuria pilvisyydestä riippuen. Etelässä lämpötila on iltapäivällä 5–10 pakkasastetta, lounaisrannikolla jopa lähellä nollaa astetta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Katso videolta viikonlopun ja maanantain ennuste!

Sunnuntaina eteläisessä Suomessa voi tulla lumikuuroja, pakkanen on etelässä heikkoa. Jyväskylän korkeudella pakkasta on kymmenkunta astetta, siitä pohjoiseen enemmänkin. Selkeimmillä alueilla pakkanen voi olla kireääkin maan keski- ja pohjoisosassa.

Kireän pakkasen raja on maan eteläosassa −15 astetta, maan keskiosassa −20 ja pohjoisessa −25 astetta.

Maanantaina sää kylmenee taas etelässäkin – sen jälkeen vuorossa raju lauhtuminen

Maanantaina korkeapaineen alue on näillä näkymin suoraan Suomen päällä. Tuuli tyyntyy.

– Näyttää siltä, että sää kylmenee maanantaina taas etelässäkin. Pakkasta voi olla etelässä mahdollisesti 15 astetta, illalla paikoin jopa 20–25 astetta, Markus Mäntykannas sanoo.

Tämän hetken ennusteen mukaan tiistain kuluessa alkaa raju lauhtuminen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Pitkästä aikaa meillä olisi kunnon lounaispuhallus. Läntisillä merialueilla tuuli on ennusteen mukaan kovaa, puuskissa myrskyisää. Kylmin pakkasilma alkaisi väistyä, kun Atlantilta puskee meille lauhempaa ilmaa, Markus Mäntykannas ennustaa.

Jossain vaiheessa tiistain–keskiviikon aikana Etelä- ja Keski-Suomen yli kulkee lumisateita kohti itää. 

– Kunnolla lauhtuminen tuntuu näillä näkymin keskiviikkona, tilanne näyttää vahvasti föhn-tuulen tilanteelta. Etelässä ja lännessä olisi jo plusasteita. Korkeimmillaan Ahvenanmaalla ja läntisessä Suomessa voitaisiin käväistä 5 plusasteessa, ehkä ylikin. Jos kunnon föhn syntyy, sääennustemallit saattavat hieman aliarvioida lämpötiloja. Suomen länsipuolella Skandinaviassa 5 plusastetta voikin ylittyä reippaasti, ehkä mennään 10 asteen lähelle, Markus Mäntykannas toteaa.

Suomen itä- ja pohjoisosassakin pakkanen on keskiviikkona heikkoa.

Lue myös: Mikä on föhn-tuuli?

Uusi kylmeneminen viikon lopussa?

Myöhemminkin ensi viikolla sateita saattaa kulkea Suomen yli. Etelässä ja lännessä sateet ovat todennäköisesti osittain vettä ja räntää.

– Nyt näyttää siltä, että lauhimmat hetket ovat keskiviikko, torstai ja perjantai, mutta sen jälkeen mentäisiin taas kylmempään suuntaan. Loppuviikolla voikin taas olla kunnon pakkasia, Markus Mäntykannas sanoo.

Lue seuraavaksi: Pitkä sääennuste helmi–huhtikuulle: Näin meteorologi kommentoi lopputalven ja alkukevään mielenkiintoista tilannetta!

Katso yli sadan paikkakunnan ennusteet!

Karita Kontula-Sokka

Päivitetty 7.1.2022 klo 19.08

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat