Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Tuore kuukausiennuste: Nauti lämmöstä nyt – edessä käännettä
Kuukausiennuste |

Tuore kuukausiennuste: Nauti lämmöstä nyt – edessä käännettä

Tyyni ja kaunis elokuun aamu Kaarinassa.
Sää viilenee tämän hetken ennusteen mukaan loppuviikolla, kun pohjoisesta alkaa virrata Suomeen viileämpää ilmaa. Kuva: Juhani Peltonen, Kaarina, 14.8.2023

Uuden kuukausiennusteen mukaan tämän viikon keskilämpötilat ovat osassa Suomea tavanomaista lämpimämpiä, paikoin ajankohdalle tyypillisiä. Viikon sisällä on vaihtelua niin, että sää viilenee viikon loppupuolella. Ensi viikolle kuukausiennuste näyttää monin paikoin jo keskimääräistä viileämpää viikkoa.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF on julkaissut tuoreen kuukausiennusteen 13. elokuuta.

– Kuukausiennusteen mukaan tämän viikon lämpötilakeskiarvo on Suomessa lähellä ajankohdan keskiarvoja tai hieman sitä lämpimämpi. Viikon sisällä tapahtuu kuitenkin vaihtelua. Alkuviikko on lämmin, loppuviikko viileämpi. Sateita tulee osassa Lappia runsaasti, muualla maassa vähänlaisesti, toteaa Forecan meteorologi Joanna Rinne.

Säässä on siis näillä näkymin edessä käänne viileämpään suuntaan. Ensi viikolle kuukausiennusteessa on merkkejä tavanomaista viileämmästä säästä tai ajankohdalle tavanomaisista lämpötiloista.

– Ensi viikolla viileämpi sää jatkuu. Sateita tulee kuukausiennusteen perusteella melkolailla tavanomaiseen tapaan. Sen jälkeen sää muuttuu huonosti ennustuvaan suuntaan. Kuukausiennusteessa erot keskiarvoihin vähenevät. Sää näyttäisi kuitenkin jatkuvan meillä pikemmin sateisena kuin kuivana, Joanna Rinne jatkaa.

Kuukausiennuste Suomeen (julkaisuaika 13.8.2023)
ViikkoEnnusteSään ennustettavuus

14.–20.8.

(Viikko 33)

Viikko on keskilämpötilaltaan tavanomainen tai hieman tavanomaista lämpimämpi. Suuressa osassa maata sää on vähäsateista, pohjoisessa Lapissa sateita tulee keskimääräistä enemmän.Hyvä

21.–27.8.

(Viikko 34)

Viikon keskilämpötilat ovat tavanomaista viileämpiä tai tavanomaisia. Sademäärät ovat melko lähellä keskimääräisiä elokuun loppupuolen sademääriä.Kohtalainen

28.8.–3.9.

(Viikko 35)

Viikko on tavanomaista sateisempi ja keskilämpötilaltaan tavanomainen tai sää on jo muuttunut huonosti ennustettavaksi.Heikko

4.–10.9.

(Viikko 36)

Viikko kallistuu hieman tavanomaista lämpimämmän ja sateisemman sään suuntaan.Heikko

Elokuun 14. päivä alkanut viikko: Alkuviikolla paikoin jopa hellettä – loppuviikolla pohjoisesta alkaa virrata viileämpää ilmaa

Kuukausiennusteen mukaan alkaneen viikon keskilämpötilat ovat Suomessa ajankohdan keskiarvojen tuntumassa tai osassa maata jonkin verran keskiarvoa korkeampia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Päivittäisennusteiden perusteella alkuviikolla on lämmintä, loppuviikolla viileämpää. Kuukausiennusteen mukaan suuressa osassa maata sateita tulee vähemmän kuin tähän aikaan vuodesta yleensä, mutta pohjoista Lappia kohden sateet runsastuvat, Joanna Rinne kertoo.

Maanantaina ja tiistaina sää on melko lämmintä.

– Suuressa osassa maata on maanantaina ja tiistaina poutaista, maan keskiosassa tulee iltapäivisin paikallisia sadekuuroja ja pohjoisessa sataa hieman runsaammin, eniten Pohjois-Lapissa. Lämpötilat ovat maan etelä- ja keskiosassa laajalti 20–24 asteessa, pohjoisessa 17–21 asteessa. Etelässä ja kaakossa lämpötila voi päästä nousemaan paikallisesti jopa hellerajan yläpuolelle, Joanna Rinne sanoo.

Helteellä tarkoitetaan vähintään 25,1 asteen lämpötilaa.

Katso videolta kuukausiennuste lämpötiloista!

Tämän hetken ennusteen mukaan tiistain ja keskiviikon välisenä yönä maan etelä- ja keskiosaan leviää lounaasta sateita, joissa voi olla mukana myös ukkosta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Keskiviikon aikana sadealue jatkaa maan pohjoisosan ylle, maan etelä- ja keskiosassa tulee yksittäisiä ukkoskuuroja. Yön ja keskiviikon mahdolliset ukkoset ovat paikallisia, mutta ne voivat olla voimakkaitakin.

Keskiviikkona lämpötilat ovat maan etelä- ja keskiosassa laajalti 20–25 astetta, kaakossa voi olla yli 25 astettakin. Pohjoisessa ollaan 15–20 asteessa.

Torstaina etelässä on poutaista ja aurinkoista, maan keskiosassa on osin aurinkoista ja sadekuuroja tulee paikoin. Pohjoisessa sateita tulee monin paikoin.

– Pohjoiseen alkaa torstaina virrata pohjoisesta viileää ilmaa niin, että Pohjois-Lapissa lämpötila ei paikoin jaksa nousta edes kymmeneen asteeseen. Muuten lämpötilat ovat vielä melko lähellä edellispäivien lukemia. Näyttää siltä, että loppuviikolla aiempaa viileämmän sään virtaus levittäytyy pohjoisen suunnalta koko maahan. Lämpötilat ovat etelässä pääosin 20–22 asteen tienoilla, muualla maassa 15–20 asteessa, Joanna Rinne kertoo.

Muualla Euroopassa tämän viikon keskilämpötilat ovat kuukausiennusteen mukaan laajalti ja selvästi tavanomaista lämpimämpiä.

– Keskimääräistä viileämmän sään alueita ei juuri Euroopassa näykään. Ranskasta Saksaan ulottuvalla vyöhykkeellä sateita tulee runsaasti, mutta muuten sateita tulee muualla Euroopassa pääosin tavanomaista vähemmän, Joanna Rinne toteaa.

Elokuun 21. päivä alkava viikko: Osassa Suomea keskimääräistä viileämpää

Kuukausiennusteen mukaan ensi viikon keskilämpötilat ovat tavanomaista viileämpiä Suomen itä- ja pohjoisosassa.

– Ensi viikko on meillä keskilämpötiloiltaan laajalti viileä, maan etelä- ja länsiosassa ollaan kuitenkin lähellä ajankohdan keskiarvoja. Viikon sademäärä ei suuresti poikkea tavanomaisesta, Joanna Rinne kertoo.

Katso videolta kuukausiennuste sateista!

– Suomeen pääsee päivittäisennusteiden mukaan virtaamaan pohjoisen puolelta viileää ilmaa. Sää viilenee jo tämän viikon aikana, mutta kuukausiennusteessa se näkyy selvemmin vasta ensi viikolla.

Muun Euroopan osalta 21. elokuuta alkavan viikon keskilämpötilat ovat Euroopan pohjoispuoliskolla lähellä tavanomaisia tai paikoin tavanomaista viileämpiä. Euroopan eteläpuoliskolla sää jatkuu viikkokeskilämpötiloiltaan ajankohdan keskiarvoja lämpimämpänä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Sateita tulee Keski-Euroopassa laajalti tavanomaista enemmän.

Elokuun 28. ja syyskuun 4. päivä alkavat viikot: Mitä tapahtuu kuunvaihteen säässä?

Elokuun 28. päivä alkavalla viikolla sää on jo muuttunut selvästi huonommin ennustuvaan suuntaan.

– Viikon keskilämpötiloissa ei näy vahvoja signaaleja suuntaan tai toiseen Suomessa tai laajalti muuallakaan Euroopassa, eteläisessä Euroopassa kuitenkin ajankohtaan nähden keskimääräistä lämpimämpi sää näyttäisi jatkuvan. Sateet kulkevat ennusteen mukaan Atlantilta Britteinsaarten yli kohti Fennoskandiaa. Viikko onkin kuukausiennusteen perusteella meillä Suomessa tavanomaista sateisempi, Joanna Rinne sanoo.

Pitkän ajan säätilastojen mukaan keskimääräiset ylimmät lämpötilat ovat Suomessa elo–syyskuun vaihteessa maan eteläosassa enimmäkseen 18–20 astetta, maan keskiosassa 16–18 astetta ja pohjoisessa laajalti 12–18 astetta.

Sadetta näköpiirissä.
Sademäärät voivat olla elokuun lopussa Suomessa vähän keskimääräistä elokuun loppua suurempia. Kuva: Christian Nylund, Vaasa, 3.8.2023

Kuukausiennusteen perusteella 4. syyskuuta alkavalla viikolla sää kallistuu Suomessa hieman ajankohdan keskiarvoja lämpimämpään suuntaan.

– Ero keskiarvoon ei kuitenkaan ole suuri, todennäköisesti ainakin osin pitkälle ulottuvan ennusteen epävarmuudesta johtuen. Viikko on pikemmin sateiseen kuin sateettomaan säähän kallistuva. Muuallakaan Euroopassa ei näy enää kovin vahvoja signaaleja, mutta sää näyttäisi sielläkin monin paikoin kallistuvan lämpimään ja sateiseen päin, Joanna Rinne toteaa.

Lue myös: Pitkän ajan sääennuste – miten se syntyy ja miten sitä tulee tulkita?

Pitkän ajan sääennusteet kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, eivät yksittäisten päivien säästä. Keskimääräiset lukemat voivat toteutua monella eri tavalla. Sään vaihtelu viikkojen ja kuukausien sisällä voi siis olla suurta.

Lue seuraavaksi: Tältä näyttää tulevan syksyn sää: Erityisen voimakas signaali Suomen Lapissa – ulkoilijoille ilouutisia

Karita Kontula-Sokka
toimittaja

Päivitetty 14.8.2023 klo 15.40

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat