Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Kuukausiennuste: Ei enää uusia hellejaksoja – tässä loppukesän sää…
Kuukausiennuste |

Kuukausiennuste: Ei enää uusia hellejaksoja – tässä loppukesän sää viikko viikolta

Sadekuuro Helsingissä
Heinä-elokuun vaihteessa on odotettavissa runsaita sateita. Kuva: Joanna Rinne, arkistokuva

Uusi kuukausiennuste tuli ja ajatus kuumasta loppukesästä suli. Heinä-elokuun vaihde näyttää varsinkin maan etelä- ja keskiosassa tavanomaista viileämmältä ja sateisemmalta. Pitkäkestoisia hellejaksoja ei ole syytä enää tänä vuonna odottaa.

Lapin yllä näkyy kuitenkin poikkeama tavanomaista lämpimämpään suuntaan seuraavan kahden viikon ajan. Yhä näyttää siltä, että matalapaineiden etupuolella lämmin ilma jaksaisi ohjautua pisimpään maamme pohjoiskolkkaan.

Lue myös: Näin syntyy pitkän ajan sääennuste ja näin tulkitset sitä

Ennusteviikko 27.7.–2.8: Varaudu runsaisiin sateisiin – mätäkuu alkaa

Kuluneen heinäkuun aikana Esterillä on ollut asiaa: vettä on jo paikoin ropissut kaksinkertainen määrä kuun normaaliin sademäärään nähden. Esimerkiksi Pohjois-Karjalan Tohmajärvellä Kemiessä on satanut perjantaihin mennessä jo 155,5 millimetriä.

Kuukausiennusteen ensimmäisellä tarkasteluviikolla Suomi näyttäisi kuuluvan matalapaineiden reitille. Myös lyhyemmän ajan numeeriset mallit liputtavat nopeasti vaihtelevan matalapainevoittoisen säätyypin puolesta. Erityisesti maan etelä- ja keskiosassa ensi viikko näyttää tavanomaista märemmältä.

Ensi viikolla Suomen yli näyttäisi pyyhkäisevän useampikin laaja-alainen sadealue, mutta niiden välissä on poutaisiakin hetkiä. Kaiken kaikkiaan pilvisyys näyttää kuitenkin melko runsaalta.

Kuukausiennusteen mukaan Lapissa sää jatkuu tavanomaista lämpimämpänä poikkeaman ollessa 1–3 astetta. Aivan Suomen päälaella ja Skandinavian pohjoiskolkassa poikkeama tavanomaista lämpimämpään suuntaan on jopa 3–6 astetta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Sitä vastoin Etelä- ja Keski-Suomessa poikkeama on tavanomaista viileämpään suuntaan, vaikka mukana onkin lämpimiä kesäpäiviä. Voimakas sade laskee lämpötiloja hetkellisesti alle 15 asteen – juuri näiden sadepäivien vaikutus laskee eteläisen Suomen lämpötiloja.

Ensi viikolla päivälämpötila kohoaa kuitenkin monena päivänä kautta maan yli 20 asteen ja yksittäisillä mittauspisteillä voidaan aurinkoisina hetkinä rikkoa hellerajakin.

"Ilmassa tuntuu useana päivänä samettinen, ehkä vähän hiostavakin kosteus. Kesä on nyt kypsä, ottakaamme avoimin mielin vastaan sen tarjoamat tuoksut ja vivahteet."

Nythän meillä on alkanut mätäkuu. Vanhan uskomuksen mukaan mätäkuun lämpimässä ja kosteassa ilmanalassa kaikki mätänee. Vähän sen suuntaista säätä onkin ensi viikolla ilmassa.

Heinäkuun mittaan sateita on yhä liikkeellä, mutta matalapaineiden jatkuva myllerrys hellittänee.
Heinä-elokuun vaihteessa sataa ja paistaa. Kuva: Matti Hietala, Vaasa, 6.7.2020

Ennusteviikko 3.–9.8: Lämpöä Lappiin, muualla märkää

Toisella ennusteviikolla kuukausiennusteessa näkyy merkkejä matalapainetoiminnan jatkumisesta ja tavanomaista suuremmista sademääristä maan etelä- ja keskiosassa.

Lämmin ilma näyttää toisellakin tarkasteluviikolla ohjautuvan Lappiin, missä poikkeama tavanomaista lämpimämpään suuntaan on yhä nähtävillä. Muualla maassa lämpötiloissa ei näy suurempia poikkeamia suuntaan eikä toiseen. 

Katso, minkälainen on elokuun sää tilastollisesti eri puolilla Suomea.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Ennusteviikot 10.–23.8: Poikkeamat haalistuvat

Kuukausiennusteen kahdella viimeisellä viikolla sekä lämpötila- että sademääräpoikkeamat haalistuvat Suomen yllä. Vielä aluksi Lapissa on viitteitä tavanomaista lämpimämmästä säästä, mutta viimeisellä tarkasteluviikolla poikkeamaa ei enää näy.

Sama trendi on havaittavissa myös ilmanpaineen osalta: matalapainevoittoinen sää vaihtuu kuukausiennusteessa tavanomaiseen ilmanpaineeseen. Myös sademäärät asettuvat lähelle pitkän ajan tilastollisia keskiarvoja.

Poikkeamien haalistuminen voi kieliä sään palautumisesta lähelle pitkäaikaisia keskiarvoja tai ennusteen epävarmuudesta.

Lue seuraavaksi: Heinäkuun viimeinen viikonloppu – sateen ropinaa ja hiljalleen nousevia lämpötiloja

 

Markus Mäntykannas

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat