Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Huhtikuun viimeinen viikko alkaa – sää kylmenee päivä päivältä
Uutiset |

Huhtikuun viimeinen viikko alkaa – sää kylmenee päivä päivältä

Sulamisvedet täyttävät keväällä vesistöt.
Viime aikoina sulamisvedet ovat kasvattaneet jokien virtaamaa. Kuva: Pertti Karjalainen, Paltamo, 22.4.2022

Viime päivien lämpö väistyy, ja pohjoisesta virtaa uuden viikon alussa Suomeen selvästi aiempaa kylmempää ilmaa. Osassa Lappia jäädään päivälläkin pakkasen puolelle. Lumi- ja räntäsateita voi tulla paikoin etelässä asti. Kevättulvat jatkuvat eteläisessä ja läntisessä Suomessa.

Kuluneella viikolla mitattiin tämän vuoden toistaiseksi korkeimmat lämpötilat. 15 astetta ylittyi maanantaista perjantaihin asti joka päivä vähintään yksittäisillä havaintoasemilla, ja korkeimmillaan lämpötila kohosi 18,2 asteeseen Seinäjoella keskiviikkona 20. huhtikuuta. Viikonloppuna oli jo vähän viileämpää, mutta hätyyteltiin vielä paikallisesti 13–14 astetta.

Huhtikuun viimeisen viikon alussa pohjoisesta pääsee virtaamaan hyvin kylmää ilmamassaa Suomeen. Lämpötila laskee, ja sateet muuttuvat yhä yleisemmin lumeksi.

Lue myös viimeisin kuukausiennuste!

Päivä päivältä kylmempää

Maanantaina Suomen kaakkoispuolitse kulkee matalapaine, ja pilvilautta leviää maan kaakkoisosasta monin paikoin Uudellemaalle asti. Kaakossa voi sataa vähän vettäkin. Pilvisyys on myös pohjoisessa runsasta ja lisääntyy maan länsiosassa. Aurinkoisinta on päivällä näiden välissä Lounais-Suomesta Itä-Suomeen ulottuvalla alueella. Lapissa pohjoistuuli alkaa jo voimistua.

Lapissa satelee jo maanantaina päivällä, sekä vettä että lunta. Illalla sateet leviävät Pohjois-Pohjanmaalle sekä paikoin maan länsiosaan asti. Lunta kertyy Lapissa vuorokauden aikana 0–5 senttimetriä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Lämpötila on päivällä maan etelä- ja keskiosassa 7–13, pohjoisosassa 5–10 ja Pohjois-Lapissa 0–5 astetta. Tiistain vastaisena yönä suuressa osassa maata ollaan –3 ja +3 asteen välillä, mutta Länsi- ja Pohjois-Lapin selkeillä alueilla on 4–10 pakkasastetta.

Tiistai on alkuviikon tuulisin päivä. Pohjoisen ja luoteen välinen tuuli on enimmäkseen kohtalaista, mutta puuskat ovat kovia etenkin maan keskiosassa, Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Itä-Lapissa. 

Lunta sataa yleisimmin Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun seudulla, ja etenkin Kainuussa voi tulla vuorokauden aikana reilut 5 senttimetriä lunta. Sadealue väistyy tiistain aikana Suomen itäpuolelle, mutta vielä sen jäljessä voi eri puolilla maata tulla vesi- tai lumikuuroja, etelässä lähinnä vettä. Päivällä jo Lapissa sekä maan länsiosassa on monin paikoin aurinkoista, ja illalla sää selkenee lähes koko maassa.

Lämpötila on tiistaina päivällä enää etelässä 5–10, maan keskiosassa 2–7 ja Oulun korkeudella sekä Meri-Lapissa 0–3 astetta. Laajemmin Lapissa on 0–5 pakkasastetta. Keskiviikon vastaisena yönä on laajalti 2–10, Lapissa 10–15 astetta pakkasta. 

Sulamisvedet nousevat keväisin pelloille.
Viileä, mutta ajoittain aurinkoinen sää valtaa Suomen. Kuva: Maarit Siitonen, Laukaa, 22.4.2022

Keskiviikkona pilvisyys vaihtelee. Paikallisia kuurosateita tulee pitkin maata, mutta sademäärät jäävät vähäisiksi. Pohjoisessa sateet tulevat lumena, ja maan etelä- ja keskiosassa satelee vettä tai lunta: ilma on niin kuivaa, että plusasteista huolimatta etelässäkin lumisade on mahdollista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Lue myös: Sateen olomuodon määräytyminen: Miksi lunta sataa, vaikka lämpötila olisikin selvästi plussan puolella?

Lämpötila laskee edelleen. Keskiviikkona päivällä maan eteläosassa on 4–8 ja keskiosassa 0–5 astetta. Pohjoisessa on enimmäkseen 0–5 pakkasastetta. 

Torstain vastaisena yönä on jälleen vuodenaikaan nähden kylmää, ja lämpötila on laajalti 0–10 pakkasasteessa.

Vertailukauden 1991–2020 tilastojen mukaan keskimääräisesti lämpötila on vappuna ylimmillään koko maassa plussalla ja lämpimintä on Etelä-Suomen sisämaassa. Öisin mennään pakkaselle laajalti maan pohjoisosassa sekä paikoin etelämpänä Suomenselällä.
Huhti–toukokuun vaihteen keskimääräinen vuorokauden ylin ja alin lämpötila Suomessa. Kuva: Foreca

Viikon loppupuolella ei ole suurta muutosta edessä: Suomi on kylmän ilmamassan kourissa viimeisimpien ennusteiden mukaan vapun tienoille saakka. Sekä torstaina että lauantaina luoteesta leviää uusia vesi- ja lumisateita. Päivälämpötila pysyttelee laajalti 2–8 plusasteessa, ja Lapin keski- ja pohjoisosassa päiväpakkanenkin voi jatkua. Yöt ovat pakkasen puolella käytännössä koko maassa. 

Kylmenevä sää hidastaa lumen sulamista

Suomen ympäristökeskuksen mukaan Etelä-Suomen ja Pohjanmaan useat joet ovat nyt tulvahuipussaan, ja eteläisessä Suomessa vedenkorkeudet ovat nousseet paikoin jopa ennätyksellisiksi. Tulvavaroitus on annettu Etelä-Suomeen, maan länsiosaan lukuun ottamatta Keski-Suomen maakuntaa ja lisäksi Pohjois-Pohjanmaan eteläosaan. 

Vasemmalla lumensyvyys Suomessa sunnuntaina 17. huhtikuuta, oikealla sunnuntaina 24. huhtikuuta.
Vasemmalla lumensyvyys Suomessa sunnuntaina 17. huhtikuuta, oikealla sunnuntaina 24. huhtikuuta. Kuva: Foreca

Lämpimässä säässä lumet ovat sulaneet nopeasti, ja lumipeite onkin monin paikoin laskenut 15–30 senttimetriä viikon aikana. Edes Lapissa ei ole enää yhdelläkään havaintoasemalla yli metrin hankea, mutta Kittilän Kenttärovalla lumensyvyys oli vielä tänään sunnuntaina aamulla 99 senttimetriä ja Kittilän Pokassa 91 senttimetriä.

Huhtikuun viimeisen viikon selvästi aiempaa kylmempi sää hidastaa lumen sulamista, mikä puolestaan hillitsee jokien ja järvien tulvimista. 

Lue seuraavaksi: Loppukevään ja kesän ennuste: Tällaista pitkää ennustetta ei ole hetkeen nähty – katso, miltä näyttää touko–heinäkuun jakso!

Klo 21.18: Päivitetty maanantain sääennustetta

Anna Latvala

Päivitetty 25.4.2022 klo 10.16

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat