Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Vappuennuste tarkentuu: Vappupäivänä käänne sateisempaan – muistatko,…
Uutiset |

Vappuennuste tarkentuu: Vappupäivänä käänne sateisempaan – muistatko, kun vappuaaton korkein lukema oli +24,5 astetta!

Vappuaaton ja vapun ennuste 2020.
Vapun tienoo on tällä kertaa viileä. Kuva: Foreca

Vappu on tänä vuonna kolea, vesi- ja lumisateita tulee paikoin. Vapun tilastoista selviää, että vuonna 1998 vappuaattoa juhlittiin paikoin suorastaan kesäisissä lämpötiloissa.

Tänä vuonna kesälämpötiloista ei ole tietoakaan vappuna. Vappuaaton vastaisena yönä pakkasta on lähes koko maassa. Vappuaaton aamu on lännessä ja etelässä laajalti aurinkoinen, idässä ja pohjoisessa paikoin jo pilvinen. Päivän mittaan pilvisyys lisääntyy jonkin verran myös etelässä ja lännessä.

– Jokunen sadekuuro voi syntyä etenkin etelässä, lännessä ja Lapissa, muuten vappuaatto on monin paikoin poutainen. Lounaassa sateet tulevat vetenä, maan keskivaiheilla vetenä ja räntänä ja pohjoisessa lumena, sanoo Forecan meteorologi Jenna Salminen.

Päivällä lämpötilat ovat etelässä ja lännessä 5–10 asteessa, idässä 2–6 asteessa. Pohjoisessa lämpöasteet vaihtelevat Pohjois-Pohjanmaan länsiosan viiden asteen vaiheilta Käsivarren ja Pohjois-Lapin nollan tienoilla oleviin lukemiin.

Tuuli on vappuaattona heikkoa, mutta illalla lounaasta alkaen kaakkoistuuli alkaa voimistua. Iltaa ja yötä kohti sää selkenee laajalti, pohjoisessa on paikka paikoin pilvistä. Lämpötila laskee perjantain vastaisena yönä jälleen lähes koko maassa pakkaselle. Rannikolla lämpötila pysyttelee nollan vaiheilla tai hieman plussan puolella.

Sateita osaan maata vappupäivänä

Vappupäivän aamuna sää on ennusteen mukaan monin paikoin aurinkoinen. Lapissa on paikoin pilvistä ja voi sataa lunta. Aamun ja päivän mittaan maan etelä- ja keskiosaan leviää lounaasta runsasta pilvisyyttä, pohjoisessa pilvisyys vaihtelee. Lounaasta tuleva sadealue on saavuttamassa Suomea aiemmin ennustettua nopeammin ja voimakkaampana jo vappupäivänä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Maan länsiosaan on vappupäivän aikana leviämässä sateita. Sateet tulevat päivällä vetenä. Illalla sateet leviävät mahdollisesti maan keskiosaan ja pohjoisemmaksi, jolloin sateen olomuoto vaihtelee rannikon vesisateesta sisämaan räntään ja lumeen. Idässä vappupäivä lienee pilvipoutainen, Lapissa voi olla liikkeellä jokunen lumikuuro, ennustaa Jenna Salminen.

Lämpötilat ovat vappupäivänä laajalti 4–9 asteessa, Lapin pohjoisosassa on hieman viileämpää. Aivan etelässä hätyytellään jälleen kymmentä astetta. Tuuli voimistuu etelässä ja lännessä kohtalaiseksi. Lauantain vastaisena yönä ollaan jo laajalti plussan puolella.

Vuoden 1998 vappuaattona lähes hellettä

Tilastojen mukaan vapun tienoilla on nähty monenlaista säätä. Suomessa säätilastoja ylläpitävän Ilmatieteen laitoksen mukaan vuodesta 1959 lähtien vappuaaton korkein lämpötila on ollut vuonna 1998 mitattu 24,5 astetta. Paikkana tälle lämmölle oli tuolloin Seinäjoki. Vappupäivän korkein lukema on 23,5 astetta. Se on mitattu vuonna 1984 Lapinjärvellä. Helteen raja on 25,1 astetta.

Vapun tienoilla on mitattu myös reiluja pakkasia. Vuodesta 1959 alkaen kylmin vappuaaton lukema on Sallan Naruskajärven -23,2 astetta vuodelta 1981. Vappupäivän kylmin tilastolukema puolestaan on Enontekiön Kalmankaltion -24,6 astetta vuodelta 1971.

Karita Kontula-Sokka

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat