Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Keskitalven kuukausiennuste: Samansuuntainen sanoma pitkälle helmikuulle…
Kuukausiennuste |

Keskitalven kuukausiennuste: Samansuuntainen sanoma pitkälle helmikuulle asti

Tammikuinen auringonnousu Ruissalossa Turussa.
Lähiaikoina nähdään ajoittain aurinkoa. Kuva: Juhani Peltonen, Turku, 20.1.2023

Tuoreen kuukausiennusteen mukaan sää jatkuu Suomessa keskimääräistä lämpimämpänä tammikuun lopussa ja pitkälle helmikuuhun. Polaaripyörteen mahdollinen heikkeneminen aiheuttaa kuitenkin epävarmuutta ennusteeseen. Läntisessä ja lounaisessa Euroopassa on 23. tammikuuta alkavalla viikolla keskimääräistä viileämpää. Esimerkiksi Espanjaan ennustetaan paikoin öisiä pakkasia.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF on julkaissut uuden kuukausiennusteen 19. tammikuuta.

– Tämän kuukausiennusteen mukaan sää jatkuu Suomessa sekä laajemminkin Pohjois-Euroopassa keskimääräistä lauhempana vielä helmikuun puolivälin tienoille asti. Kuitenkin tässä tammikuun lopulla polaaripyörre todennäköisesti heikkenee, mikä lisää pitemmälle menevien ennusteiden epävarmuutta, toteaa Forecan meteorologi Anna Latvala.

Polaaripyörre on ylhäällä ilmakehässä napa-aluetta kiertävä tuulijärjestelmä, joka pitää talvisin kylmää ilmaa sisällään. Polaaripyörteen heiketessä napa-alueelta pääsee kylmää ilmaa etelämmäs. Tällöin on mahdollista, että jossain päin pohjoisella pallonpuoliskolla sää viilenee merkittävästi. Polaaripyörteen heikkenemisen mahdolliset vaikutukset maanpinnalla nähdään vasta viiveellä.

– Vielä ei voi sanoa, muuttuuko Suomen sää helmikuussa polaaripyörteen heikkenemisen vuoksi esimerkiksi kylmempään suuntaan vai ei, Anna Latvala toteaa.

Lue myös: Mikä on polaaripyörre ja miten se vaikuttaa Suomen säähän?

Suomessa mantereen puolella talven kylmimmät hetket osuvat tilastojen mukaan keskimäärin tammi–helmikuun taitteeseen ja rannikoilla sekä saaristossa helmikuun alkuun.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Kuukausiennuste Suomeen (julkaisuaika 19.1.2023)
ViikkoEnnusteSään ennustettavuus
23.–29.1.Viikko on 3–5 astetta keskimääräistä lauhempi, suurin poikkeama on paikoin itärajalla ja Lapin pohjoisosassa. Sademäärä on tavanomainen tai vähän tavanomaista suurempi.Hyvä
30.1.–5.2.Viikon keskilämpötila on noin kaksi astetta keskimääräistä lämpimämpi. Sademäärä on lähellä tavanomaista.Kohtalainen
6.–12.2.Suomessa tavanomaista lauhempi sää jatkuu, mutta sademäärässä ei ole selvää poikkeamaa suuntaan eikä toiseen.Kohtalainen
13.–19.2.Sää on mahdollisesti edelleen keskimääräistä lämpimämpää. Sademäärässä ei näy selvää poikkeamaa.Heikko

Tammikuun 23. päivä alkava viikko: Selvästi keskimääräistä lauhempaa

Kuukausiennusteen mukaan 23. tammikuuta alkavan viikon keskilämpötila on Suomessa 3–5 astetta keskimääräistä lämpimämpi. Suurimmat poikkeamat ovat Pohjois-Lapissa ja paikoin itärajan tuntumassa.

– Muutama laaja sadealue pyyhkäisee viikon mittaan Suomen yli itään. Alkuviikosta sateet tulevat lumena, mutta viikon keskivaiheilla sään lauhtuessa tulee myös vettä. Loppuviikon sateiden olomuoto on vielä epävarma. Voi olla, että viikon loppupuolella lämpötila laskee hetkeksi taas pakkasen puolelle, Anna Latvala sanoo.

Edellisessä kuukausiennusteessa 23. tammikuuta alkavalle viikolle ennakoitiin föhn-tuulia. Uudenkin ennusteen perusteella föhn-tuulitilanteet voivat olla mahdollisia, mutta eivät niin selviä.

– Aiemmassa ennusteessa korkeapaineen keskus oli Pohjanmerellä, mikä on ihanteellinen tilanne föhnin kannalta. Uudessa ennusteessa korkeapaineen keskus on lännempänä, mikä ei ole yhtä hyvä föhn-tuulelle, vaikka sen muodostumista ei voi sulkea täysin poiskaan, Anna Latvala kertoo.

Katso videolta kuukausiennuste lämpötiloista!

Kuukausiennusteen mukaan Eurooppa jakautuu 23. tammikuuta alkavalla viikolla keskimääräistä lämpimämpään itä- ja pohjoisosaan ja keskimääräistä kylmempään länsi- ja lounaisosaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Esimerkiksi Espanjassa Madridin ennusteessa on päivisin 5–8 asteen lukemia, öisin lämpötilat ovat nollan tienoilla, ajoittain pakkasella.

– Espanjassa, Portugalissa, Ranskassa ja Italiassa viikon keskilämpötila on ennusteen mukaan 1–4 astetta keskimääräistä kylmempi. Alkuviikosta Espanjan sisämaassa asti on öisin pikkupakkasta, päivällä myös paikoin vuoristossa sekä Ranskan ylänköalueilla, Anna Latvala ennustaa.

Euroopan pohjois- ja itäosassa 23. tammikuuta alkava viikko on puolestaan yleisesti 1–6 astetta keskimääräistä lauhempi.

Britteinsaarten ympäristössä on laaja korkeapaineen alue.

– Matalapaineiden reitti puolestaan työntyy aivan Pohjois-Atlantille sekä Jäämerelle. Norjassa on hyvin sateista, välillä sateita kulkee siis Suomenkin yli. Euroopan keski- ja länsiosassa on laajalti tavallista kuivempaa, paikoin Italiassa ja Balkanilla puolestaan sateista.

Tammikuun 30. päivä alkava viikko: Edelleen keskimääräistä lämpimämpää

Kuukausiennusteen perusteella 30. tammikuuta alkavan viikon keskilämpötila on Suomessa noin kaksi astetta keskimääräistä tammi–helmikuun vaihteen tienoota korkeampi. Viikon sademäärä on lähellä ajankohdan tyypillistä sademäärää.

– Todennäköisesti viikon aikana Suomessa välillä satelee, mutta sateen olomuotoa ei vielä tiedetä, Anna Latvala sanoo.

Katso videolta kuukausiennuste sateista!

Ennusteen mukaan 30. tammikuuta alkavalla viikolla Britteinsaarten tienoilla on edelleen korkeapaine, mutta Fennoskandiassa ja Itä-Euroopassa ilmanpaineen poikkeama on pikemminkin matalapaineen suuntaan.

– Eurooppa jakautuu keskimääräistä lämpimämpään pohjoisosaan ja keskimääräistä viileämpään eteläosaan. Norjassa ja keskisen Euroopan itäosassa on tavallista sateisempaa, Euroopan lounaisosassa kuivempaa.

Helmikuun 6. ja 13. päivä alkavat viikot: Mitä tapahtuu säässä helmikuussa?

Helmikuun 6. päivä alkavalle viikolle kuukausiennuste ennakoi Suomeen edelleen keskimääräistä lämpimämpää talvisäätä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Ennusteen epävarmuus alkaa kasvaa, mutta tämän kuukausiennusteen mukaan tavanomaista lauhempi sää jatkuu Euroopan pohjoisosassa. Keski-Euroopassa voi vahvistua korkeapaine, jolloin matalapaineiden reitti kulkee kaukana pohjoisessa. Suomi jäisi sään lauhemmalle puolelle, Anna Latvala kertoo.

Helmikuun 13. päivä alkavalle viikolle kuukausiennuste näyttää suunnilleen samankaltaista tilannetta kuin edeltävälle viikolle. Suomessa olisi edelleen keskimääräistä lämpimämpää.

– Helmikuussa keskimääräistä lauhempi sää ei kuitenkaan tarkoita suoraan plusasteita ja vesisadetta. Tilastojen mukaan helmikuun puolivälissä keskimääräinen päivän ylin lämpötila Suomessa on Ahvenanmaalla ja lounaisrannikolla vähän suojan puolella, laajemmin maan etelä- ja keskiosassa 0–6 pakkasastetta ja pohjoisessa Oulun seudun muutamasta pakkasasteesta Pohjois-Lapin paikoin reiluun 8 pakkasasteeseen. Vuorokauden alin lämpötila on tilastoissa helmikuun puolivälissä keskimäärin koko maassa pakkasella, Lapissa enimmäkseen −15 asteen kylmemmällä puolella ja lounaisrannikolla noin −5 astetta, Anna Latvala toteaa.

Lue myös: Pitkän ajan sääennuste – miten se syntyy ja miten sitä tulee tulkita?

Pitkän ajan sääennusteet kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, eivät yksittäisten päivien säästä. Keskimääräiset lukemat voivat toteutua monella eri tavalla. Sään vaihtelu viikkojen ja kuukausien sisällä voi siis olla suurta.

Lue seuraavaksi: Lopputalven ja alkukevään pitkä ennuste julki: Tältä näyttää helmi–huhtikuun jakso – yksi kuukausi erottuu joukosta!

Karita Kontula-Sokka
toimittaja

Päivitetty 20.1.2023 klo 17.01

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat