Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Kuukausiennusteessa alkuun hyinen signaali – ennuste ulottuu jo joulun…
Kuukausiennuste |

Kuukausiennusteessa alkuun hyinen signaali – ennuste ulottuu jo joulun tienoille

Kuurankukkia pakkasiltana Nurmeksessa.
Lähiaikojen sääennusteissa näkyy pakkasia. Arkistokuva: Maija Savolainen, Nurmes

Tuoreen kuukausiennusteen mukaan sää jatkuu Suomessa parisen viikkoa selvästi ajankohdan keskimääräisiä lukemia kylmempänä, kun kylmää ilmaa virtaa Suomeen Jäämereltä. Päivittäisennusteiden perusteella etelässä pakkasta voi olla ajoittain noin 10–15 astetta, maan keskiosassa 10–20 astetta ja pohjoisessa 20–30 astetta. Tuuli purevoittaa välillä pakkasia ja saa sään tuntumaan selvästi mittarilukemia kylmemmältä. Tämän hetken ennusteen mukaan keskimääräistä kylmempi signaali hiipuu ennen joulua, mutta näin pitkälle menevässä ennusteessa on jo runsaasti epävarmuutta.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF on julkaissut uuden kuukausiennusteen 22. marraskuuta. Ennuste näyttää Suomeen ja laajalti muuallekin Eurooppaan keskimääräistä kylmempää säätä kahden seuraavan viikon ajaksi.

– Suomeen alkaa virrata erittäin kylmää ilmaa koillisesta Jäämereltä. Marraskuun 27. päivä alkavalla viikolla Suomessa vallitsevat pakkassää ja pureva koillisviima, toteaa Forecan päämeteorologi Kristian Roine.

Kuukausiennuste Suomeen (julkaisuaika 22.11.2023)
ViikkoEnnusteSään ennustettavuus

27.11.–3.12.

(Viikko 48)

Viikon keskilämpötilat ovat jopa 2–7 astetta keskimääräistä kylmempiä. Suurin poikkeama on lounaassa ja pienin Lapissa. Sateita tulee hieman tavanomaista vähemmän.Hyvä

4.–10.12.

(Viikko 49)

Sää on selvästi tavanomaista kylmempää. Sateiden osalta viikko on melko tavanomainen.Kohtalainen

11.–17.12.

(Viikko 50)

Sää on vielä hieman keskimääräistä viileämpää. Sademäärät ovat tavanomaisia.Heikko

18.–24.12.

(Viikko 51)

Sää lauhtuu ja muuttuu hieman keskimääräistä sateisemmaksi.Heikko

25.–31.12.

(Viikko 52)

Sää on vähän keskimääräistä sateisempaa. Lämpötilat ovat tavanomaisissa loppuvuoden lukemissa.Heikko

Keskiviikon ja torstain aikana 22.–23. marraskuuta myrskymatalapaine toi Suomeen lunta, räntää ja vettä sekä puuskaista tuulta. Loppuviikolla 24.–26. marraskuuta sää on pilvisyydeltään melko runsasta. Ajoittain Suomen yli lounaaseen liikkuu heikkoja lumisateita.

– Perjantaina Suomessa puhaltaa kohtalainen koillistuuli, viikonloppuna tuulet ovat hieman heikompia. Pakkanen kiristyy vähitellen. Perjantaina pakkaslukemat vaihtelevat etelän muutamasta asteesta Lapin paikoin 15 asteeseen. Viikonloppuna maan etelä- ja keskiosassa mitataan 10–15 asteen pakkasia, toisaalta Lapissa pakkanen voi jopa ajoittain heiketä, Kristian Roine kertoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Marraskuun 27. päivä alkava viikko: Suomessa selvästi ajankohdan keskimääräisiä lukemia kylmempää – tuuli purevoittaa pakkasta

Kuukausiennusteen mukaan 27. marraskuuta alkavan viikon keskilämpötilat ovat Lounais-Suomessa jopa 7 astetta keskimääräistä kylmempiä. Lapissa on ennusteen perusteella 2 astetta tavanomaista kylmempää ja muualla maassa noin 5 astetta tavanomaista kylmempää. Viikon sademäärä on vähän keskimääräistä pienempi.

– Suomeen koillisesta saapuva erittäin kylmä ilma leviää suureen osaan Eurooppaa. Viikon keskilämpötilat jäävät Suomessa ja laajalti muuallakin Euroopassa selvästi tavanomaista kylmemmiksi, Kristian Roine sanoo.

Sää on meillä ajoittain tuulista.

– Alkuviikolla kylmä koillisviima voimistuu Suomessa, maanantai-illan ja tiistaiyön aikana merialueilla jopa myrskyksi. Samalla idästä työntyy yhtenäisempiä lumisateita Suomeen. Lunta kertyy enimmillään 5–10 senttimetriä, Kristian Roine ennustaa.

Tuuli purevoittaa alkuviikolla pakkasia jopa 10 asteella, joten 10 pakkasasteen lukema voi tuntua 20 pakkasasteelta.

Viikon loppupuoli näyttää edelleen tuuliselta ja kylmältä, mutta lumisateet jäävät melko vähäisiksi.

– Näillä näkymin viikon kylmin päivä on maan etelä- ja keskiosassa maanantai, silloin pakkasta on aamulla etelässä 10–15 astetta ja maan keskiosassa 10–20 astetta, pilvipeitteen rakoillessa jopa enemmän. Voimistuvasta tuulesta johtuen pakkanen on erittäin purevaa. Pohjoisessa pakkanen kiristyy loppuviikolla vielä 20–30 asteeseen, etelämpänä ollaan loppuviikolla 10 pakkasasteen vaiheilla.

Katso videolta kuukausiennuste lämpötiloista!

Muualla Euroopassa 27. marraskuuta alkava viikko on siis kuukausiennusteen perusteella laajalti tavanomaista kylmempi. Espanjassa, Portugalissa ja Islannissa lämpötilat ovat tavanomaisia tai hieman tavanomaista lämpimämpiä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Viikko on keskimääräistä sateisempi Alpeilla, Balkanilla sekä itäisessä Euroopassa. Kylmässä ilmamassassa sateita tulee ajoittain lumena Keski-Euroopassa, Kristian Roine toteaa.

Joulukuun 4. päivä alkava viikko: Sää jatkuu Suomessa ajankohtaan nähden kylmänä

Kuukausiennusteen mukaan sää on 4. joulukuuta alkavalla viikolla Suomessa edelleen keskimääräistä kylmempää. Sademäärät ovat lähellä tavanomaisia.

– Näyttää siltä, että sää jatkuu lähes koko Euroopassa normaalia kylmempänä. Sateiden osalta Kaakkois-Euroopassa on edelleen tavanomaista sateisempaa, muualla Euroopassa sademäärät ovat enimmäkseen lähellä tavanomaisia, Kristian Roine kertoo.

Myös Espanjassa ja Portugalissa ennuste kallistuu keskimääräistä kylmemmän sään suuntaan, kun vielä edeltävällä viikolla näissä maissa oli paikoin merkkejä tavanomaista lämpimämmästä säästä.

Katso videolta kuukausiennuste sateista!

Joulukuun 11. päivä alkava viikko: Suomessa mahdollisesti edelleen vähän keskimääräistä kylmempää

Kuukausiennuste näyttää, että kylmin ilmamassa alkaa väistyä Euroopasta itään läntisen virtauksen voimistuessa 11. joulukuuta alkavalla viikolla.

– Suomessa sää on ennusteen mukaan vielä hieman tavanomaista kylmempää. Sademäärät lisääntyvät Länsi-Euroopassa sekä Skandinaviassa, Kristian Roine sanoo.

Suomen sademäärä on lähellä tavanomaista.

Joulukuun 18. ja 25. päivä alkavat viikot: Miltä näyttää joulun tienoon ennuste?

Joulukuun loppua kohti ennusteen epävarmuus kasvaa. Suomeen kuukausiennuste näyttää kuitenkin tällä hetkellä jouluaaton viikolle eli 18. joulukuuta alkavalle viikolle lähellä tavanomaisia olevia viikon keskilämpötiloja. Yksittäisten päivien säähän kuukausiennuste ei ota kantaa.

– Suuressa osassa Eurooppaa vallitsee lauha läntinen ilmavirtaus ja sää on tämän hetken ennusteen mukaan Euroopassa laajalti tavanomaista lauhempaa. Länsituulet tuovat mukanaan myös sateita Pohjois-Eurooppaan. Suomessa näkyy merkkejä hieman tavanomaista sateisemmasta säästä, Kristian Roine toteaa.

Pitkän ajan säätilastojen mukaan keskimääräiset ylimmät lämpötilat ovat jouluaaton tienoilla maan etelä- ja länsiosassa enimmäkseen −2 ja 2 asteen välillä, idässä 0–4 pakkasastetta ja pohjoisessa 0–8 pakkasastetta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Myös 25. joulukuuta alkavalla viikolla sää on kuukausiennusteen mukaan Suomessa ja muualla Pohjois-Euroopassa aavistuksen keskimääräistä sateisempaa.

– Lämpötilat ovat tämän ennusteen perusteella suuressa osassa Eurooppaa tavanomaista korkeampia. Skandinaviassa ja Suomessa näkyy kuitenkin vuodenaikaan nähden tavanomaisia lukemia, Kristian Roine toteaa.

Lue myös: Pitkän ajan sääennuste – miten se syntyy ja miten sitä tulee tulkita?

Pitkän ajan sääennusteet kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, eivät yksittäisten päivien säästä. Keskimääräiset lukemat voivat toteutua monella eri tavalla. Sään vaihtelu viikkojen ja kuukausien sisällä voi siis olla suurta.

Lue seuraavaksi: Talven pitkä ennuste julki: Tältä näyttää joulu–helmikuun jakso Suomessa!

Karita Kontula-Sokka
toimittaja

Katso yli sadan paikkakunnan ennusteet!

Päivitetty 23.11.2023 klo 20.23

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat