Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> "Tästä on kevätfiilis kaukana": Viikon hurjimmat lumikertymäennusteet…
Uutiset |

"Tästä on kevätfiilis kaukana": Viikon hurjimmat lumikertymäennusteet puoli metriä – näille alueille pyryttää eniten

Huhtikuu alkaa talvisena.
Lunta tai räntää tulee tällä viikolla runsaasti eri puolilla maata, etelässä sade on ajoittain vetisempää. Lumipeitteen odotetaan vahvistuvan eniten maan keskivaiheilla. Kuva: Maija Savolainen, Nurmes, 26.3.2022

Talvi ei meinaa hellittää otettaan, vaikka elämme jo tukevasti huhtikuun puolella. Pohjois-Eurooppa kuuluu kuluvan viikon aikana kylmän polaarisen ilmamassan piiriin. Perjantaihin mennessä Suomeen on voinut saapua peräti neljä erillistä lumipyryaluetta. Eniten lunta odotetaan kertyvän maan etelä- ja keskiosan sisämaahan. Tästä ennusteesta on kevätfiilis kaukana.

Tällä viikolla Suomi kuuluu Jäämereltä kurottavan kylmän ilmamassan piiriin, eikä kevät juurikaan pääse etenemään. Talvi on vetämässä pidemmän korren vuodenaikojen julmassa mittelössä – talvirenkaille ja -vaatteille sekä lumikolalle on huutava tarve kautta maan.

Maanantai aloittaa lumi- ja räntäsaderumban, seuraava sadealue on saapumassa jo tiistain vastaisena yönä. Ja sitä seuraava torstaina. Perjantain ennustekartoilla puolestaan näkyy jälleen sankkaa lumipyryä.

Lue myös tämä: Mikä on, kun kevät ei etene? Tässä kaksi syytä, miksi huhtikuusta ei kannata odottaa järin lämmintä

Katso viikon ennuste videolta!

Alkuviikolla lunta paikoin lähes 30 cm, ajokeli jopa erittäin huono: "Kannattaa suosia etätöitä"

Ensimmäiset hajanaiset lumisateet ovat levittäytyneet maanantaiaamun aikana maan etelä- ja keskiosaan. Iltapäivän aikana sateiden odotetaan voimistuvan, ja ajokeli muuttuu laajalti huonoksi Oulun eteläpuoleisessa Suomessa. Lapissa tulee lumikuuroja, mutta paikoin pilvipeite aukkoilee.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Maanantain ylimmät lämpötilat kohoavat maan etelä- ja keskiosassa nollaan tai hieman sen yläpuolelle. Oulun pohjoispuolella pysytään tiukasti pakkasasteilla.

Sateet ovat Salpausselän eteläpuolella ja maan itäosassa aluksi märkää lunta tai räntää, mutta muuttuvat voimistuessaan tiistaiyön ja -aamun kuluessa lumeksi lännestä alkaen.

Esimerkiksi Varsinais-Suomessa, Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa lunta voi puuskaisessa pohjoistuulessa pyryttää erittäin sakeasti tiistaiaamuna ja ajokeli on erittäin huono. Pääkaupunkiseudulla sateiden odotetaan muuttuvan silkaksi lumeksi viimeistään tiistaina aamupäivän aikana.

Seuraa sateiden etenemistä Forecan reaaliaikaisesta sadetutkasta!

Takatalvi yllätti Turun maanantaiaamuna.
Tiistaiaamun ennuste näyttää hyvin lumiselta Turussa. Kuva: Asukasyhdistys Portsa Ry, Turku, arkistokuva

Tiistai-iltaan mennessä kylmä ilmamassa on tehnyt tehtävänsä ja muuttanut kaikki sateet Suomen yllä lumeksi. Silloin lumipyry on sakeimmillaan maan keskiosassa ja Pohjois-Pohjanmaalla, myös Lappi saa osansa lumisateista. Lämpötila on iltaan mennessä painunut pakkasen puolelle lähes koko maassa, viimeisimpänä tämä tapahtuu maan itäosassa.

Lumikertymissä tulee olemaan suurta vaihtelua riippuen siitä, kuinka iso osa sateista putoaa alas märkänä lumena tai räntänä. Todennäköisesti pienimmät kertyvät osuvat aivan etelärannikon tuntumaan ja maan kaakkoisosaan, kun taas sisämaassa Salpausselän tienoilla ja siitä pohjoiseen päin lunta on voinut kertyä tiistai-iltaan mennessä paikoin 20–30 senttimetriä.

Tiistaina kannattaa mahdollisuuksien mukaan suosia etätöitä ja välttää liikenteeseen lähtemistä varsinkin siellä, missä lunta pyryttää sakeimmin.

Runsaat lumisateet heikentävät ajokeliä.
Ajokeli on alkuviikolla osassa maata hyvin loskainen. Kuva: Ari Branthin, Ylöjärvi

Seuraava sadealue torstaiksi, perjantaina voi taas pyryttää sankasti

Matalapaine jää pyörimään Suomen ylle keskiviikoksi, mutta sateet vähitellen heikkenevät. Keskiviikkona lumisateita saadaan ennen kaikkea Pohjanmaan maakunnissa sekä eteläisessä Lapissa. Muuallakin lumikuurot ovat mahdollisia. Päivälämpötila jää suuressa osassa maata nollaan asteeseen tai jopa pakkasen puolelle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Loppuviikon ennustemalleissa Suomea näkyy lähestyvän lounaasta useampikin sadealue, mutta niiden ajoitukseen ja voimakkuuteen liittyy vielä jonkin verran epävarmuutta. Näyttää kuitenkin, että seuraava lumi- ja räntäsadealue rantautuu maan etelä- ja kaakkoisosaan torstaina iltapäivään mennessä.

Eikä siinä vielä kaikki: viikon neljäs ja mahdollisesti voimakkain sadealue olisi saapumassa maan eteläosaan jo perjantaiyöksi. Tässä yhteydessä sateen olomuoto voi etelärannikolla käväistä jopa vetenä, mutta sisämaassa sade on märkää lunta tai yksinomaan lunta.

Perjantain sadealue näyttää nopealiikkeiseltä ja voimakkaalta. Se voi tiputtaa Salpausselän pohjoispuolelle yli 10 senttimetriä lunta, mutta sadealueen jälkipuolella lämpötila näyttäisi kohoavan useamman asteen nollan yläpuolelle, joten kaikki lumi ei tällä erää jää maahan, vaan lähtee sulamaan nopeasti.

Lunta satoi huhtikuun loppupuolella Etelä-Pohjanmaalla.
Lisää valkeaa on odotettavissa perjantaina maan etelä- ja keskiosaan. Kuva: Reijo Kärkkäinen, Isokyrö, arkistokuva

Lumikertymäennuste on hurja, mutta kaikki lumi ei jää maahan

Euroopan keskuksen ECMWF:n lumikertymäennuste on hurjaa katsottavaa.

Ennusteen mukaan tämän viikon kuluessa lunta sataisi maan etelä- ja keskiosaan laajalti 20–40 senttimetriä, Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa kertymä on paikoin jopa puoli metriä. Maan pohjoisosassa lumikertymäennuste on noin 5–20 senttimetriä, eli selvästi maltillisempi.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että lumikertymäennusteesta ei voi tällä kertaa suoraan päätellä, kuinka iso osa lumesta jää maahan. Tähän on kaksi painavaa syytä:

  • osa sateesta on märkää lunta tai räntää (ennuste ei välttämättä huomioi tämän vaikutusta)
  • loppuviikolla päivälämpötila voi olla korkeampi, jolloin lumi painuu nopeasti kasaan.

Kannattaa kuitenkin varautua siihen, että edessä on ajokelin kannalta varsin haastava viikko ottaen huomioon, että elämme jo huhtikuuta. Vielä ei kannata kiirehtiä vaihtamaan kesärenkaita alle.

Katso yli 100 paikkakunnan sääennuste!

Markus Mäntykannas

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat