Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Uusi marraskuun kuukausiennuste: Onko tulossa aikainen vai myöhäinen…
Kuukausiennuste |

Uusi marraskuun kuukausiennuste: Onko tulossa aikainen vai myöhäinen talvi? Näin meteorologi tulkitsee ennustetta

Syksyisen runsas pilvisyys väistyy ja aurinkoa näkyy.
Marraskuulle ennakoidaan tavanomaista lauhempaa säätä. Arkistokuva: Matti Hietala, Vaasa, 24.11.2020

Uuden kuukausiennusteen mukaan marraskuu alkaa ja etenee Suomessa pitkälti keskimääräistä lämpimämmässä säässä. Ensi viikolla voi olla edessä käännös sateisempaan suuntaan. Eteläisessä Euroopassa ylletään tällä viikolla vielä paikoin yli 25 asteen lukemiin.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF on julkaissut 31. lokakuuta tuoreen kuukausiennusteen marraskuulle.

– Marraskuun alkupuolisko kuluu tämän kuukausiennusteen mukaan Suomessa keskimääräistä lämpimämmässä säässä, ja lauha sää voi jatkua vielä senkin jälkeen. Vaikka sateita tulee tällä viikolla useampana päivänä, varsinainen sadekertymä jäänee tällä viikolla pieneksi. Seuraavilla viikoilla marraskuun puolivälin ympärillä sää näyttää olevan puolestaan tavanomaista sateisempaa, kun matalapainetoiminta voimistuu jälleen Suomessa, toteaa Forecan meteorologi Anna Latvala.

Terminen talvi on jo kolkutellut lokakuun lopussa pohjoisessa Lapissa.

– Terminen talvi alkaa tyypillisesti marraskuun loppuun mennessä lähes koko maassa, lukuun ottamatta maan lounaisosaa sekä monin paikoin eteläosaa ja länsirannikkoa. Tämän kuukausiennusteen perusteella aikainen talvi ei siis ole todennäköinen, pikemminkin termisen talven alku voi mennä vähän tavallista myöhemmäksi, Anna Latvala sanoo.

Kuukausiennuste Suomeen (julkaisuaika 31.10.2022)
ViikkoEnnusteEnnustettavuus
31.10.–6.11.Suuressa osassa Suomea viikon keskilämpötila on 2–4 astetta keskimääräistä korkeampi. Sademäärä jää maan itäpuoliskolla tavallista pienemmäksi, lännessä tavanomaiseksi.Hyvä
7.–13.11.Viikko on 2–4 astetta keskimääräistä lämpimämpi. Viikon sademäärä on tavanomaista suurempi.Kohtalainen
14.–20.11.Säätilanne jatkuu edelleen keskimääräistä lämpimämpänä ja sateisempana.Kohtalainen
21.–27.11.Viikon keskilämpötila on ajankohdalle tavanomainen tai mahdollisesti tavanomaista korkeampi. Sademäärässä ei ole selvää poikkeamaa keskiarvosta.Heikko

Lokakuun 31. päivä alkanut viikko: Jopa 2–5 astetta keskimääräistä marraskuun alkua lämpimämpää

Kuukausiennusteen mukaan tämän viikon keskilämpötila on Suomessa pääasiassa 2–4 astetta keskimääräistä korkeampi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Kilpisjärven seudulla poikkeama tavanomaista lämpimämpään suuntaan on jopa viisi astetta, kun taas aivan Suomen itäisimmässä nurkassa nollan tienoilla, Anna Latvala sanoo.

Päivälämpötilat ovat tällä viikolla lännessä ja etelässä enimmäkseen 4–10 astetta, idässä 0–6 astetta.

– Pohjoisessa lämpötila nousee vähitellen. Aluksi etenkin Lapissa on päivisin paikoin pikkupakkasta, mutta viikon kuluessa Lapissa ollaan 0–6 astetta plussan puolella. Öisinkin pakkanen jää vähiin, heikkoa pakkasta on osassa Itä- ja Pohjois-Suomea.

Katso videolta kuukausiennuste lämpötiloista!

Suomen itäpuolella on tällä viikolla korkeapaine, jonka vaikutus yltää Suomeen asti. Viikon sademäärä jäänee korkeapaineen vuoksi maan itäpuoliskolla tavanomaista pienemmäksi, lännessä sademäärä on kuukausiennusteen mukaan tavanomaisen tuntumassa.

– Idän korkeapaineen ja lännen laajan matalapaineen välillä vallitsee lauha eteläinen ilmavirtaus. Sateet jäävät enimmäkseen heikoiksi ja painottuvat viikon puolivälissä maan länsiosaan sekä Lappiin. Sateet tulevat paljolti vetenä, maan pohjoisosassa osa myös lumena. Lapissa on paikoin jäätävänkin sateen mahdollisuus. Viikonloppuna lännestä voi saapua seuraava matalapaine, jonka sateet leviävät laajemmin maahan, Anna Latvala kertoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Pitkän ajan säätilastojen mukaan keskimääräiset ylimmät lämpötilat ovat Suomessa loka–marraskuun vaihteessa maan eteläosassa 4–8 astetta ja maan keskiosassa enimmäkseen 2–6 astetta. Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja eteläisessä Lapissa on laajalti 0–4 astetta, Keski- ja Pohjois-Lapissa −2...0 astetta.

Termisen talven keskimääräinen alkamispäivä tilastoissa 1991–2020.
Termisen talven keskimääräinen alkamispäivä tilastoissa 1991–2020. Kuva: Foreca

Kuukausiennusteen mukaan suuressa osassa Eurooppaa tämän viikon keskilämpötilat ovat 2–5 astetta ajankohdan keskimääräisiä lukemia lämpimämpiä. Lähinnä paikoin Portugalissa, Ukrainassa ja Venäjällä on keskimääräistä viileämpää.

– Espanjassa, Ranskassa ja Adrianmeren ympäristössä on paikoin reilut 25 astetta, Italian eteläosassa jopa 29 astetta alkuviikolla. Lämpimin ilma kuitenkin väistyy vähitellen, ensin lännestä ja sitten myös Italian, Balkanin ja Kreikan tienoilta, Anna Latvala ennustaa.

Sateita tulee pitkin viikkoa Britteinsaarille sekä osaan muuta Länsi-Eurooppaa.

– Kuukausiennusteen perusteella Välimeren ympäristössä sademäärä jäisi pieneksi, mutta mikäli tämänhetkisessä päivittäissääennusteessa viikon lopulla oleva matalapaine toteutuu, myös paikoin Välimerellä voi hetken aikaa sataa reippaasti, Anna Latvala sanoo.

Marraskuun 7. päivä alkava viikko: Sää muuttuu sateisemmaksi

Näyttää siltä, että marraskuun 7. päivä alkavalla viikolla matalapainesää valtaa alaa Pohjois-Euroopassa, korkeapaine puolestaan eteläisessä Euroopassa.

– Viikon keskilämpötiloissa ei ole suurta muutosta: Suomessa on edelleen 2–4 astetta keskimääräistä lämpimämpää, muualla Euroopassa puolestaan laajalti 1–4 astetta keskimääräistä lämpimämpää.

Katso videolta kuukausiennuste sateista!

Suomessa, samoin kuin laajemminkin Pohjois- ja Keski-Euroopassa, on kuukausiennusteen mukaan tavanomaista sateisempaa. Välimeren ympäristössä on selvästi kuivempaa.

– Tämänhetkisen ennusteen mukaan sateet tulevat Suomen eteläosassa vielä vetenä, maan pohjoisosassa sekä vetenä että välillä lumena. Tässä vaiheessa ollaan kuitenkin jo niin pitkällä syksyssä, että maan keskiosassakin voi tulla paikoin vähän lunta, Anna Latvala toteaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Marraskuun 14. päivä alkava viikko: Yhä keskimääräistä lämpimämpää

Ennusteen epävarmuus alkaa kasvaa 14. marraskuuta alkavalla viikolla, mutta Pohjois-Atlantin matalapaineet voivat edelleen kulkea Fennoskandian kautta. Länsi-Euroopassa on tämän hetken ennusteen mukaan korkeapaine.

Lue myös: Suomen sää marraskuussa tilastojen mukaan

– Sekä Suomi että laajemmin Eurooppa ovat edelleen lauhan sään piirissä. Pohjois- ja Keski-Euroopan tavanomaista sateisempi sää voi jatkua. Etelä-Euroopassa kuiva sää puolestaan ei näytä hellittävän tämän kuukausiennusteen mukaan, Anna Latvala toteaa.

Marraskuun 21. päivä alkava viikko: Miltä näyttää marraskuun loppu?

Marraskuun 21. päivä alkavalla viikolla ennusteen epävarmuus kasvaa selvästi, mutta matalapainesää voi hellittää pohjoisessa Euroopassa.

– Suomessa ja Skandinaviassa on mahdollisesti vieläkin keskimääräistä lämpimämpää, mutta sademäärässä ei ole selvää poikkeamaa suuntaan eikä toiseen, Anna Latvala sanoo.

Etelä- ja Länsi-Euroopassa sademäärä jää ennusteen mukaan paikoin tavanomaista pienemmäksi.

Lue myös: Pitkän ajan sääennuste – miten se syntyy ja miten sitä tulee tulkita?

Pitkän ajan sääennusteet kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, eivät yksittäisten päivien säästä. Keskimääräiset lukemat voivat toteutua monella eri tavalla. Sään vaihtelu viikkojen ja kuukausien sisällä voi siis olla suurta.

Lue seuraavaksi: Lokakuu oli Suomessa keskimääräistä lämpimämpi: Kuun aikana koettiin ukkosia ja osittainen auringonpimennys, talvinen sää saapui jo osaan maata

Karita Kontula-Sokka
toimittaja

Katso yli sadan paikkakunnan ennusteet!

2.11.2022: Päivitetty 31.10. alkaneen viikon sade-ennustetta.

Päivitetty 2.11.2022 klo 10.51

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat