Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Sateet jylläävät Suomessa: Sää lämpenee jopa lähes 10 astetta –…
Uutiset |

Sateet jylläävät Suomessa: Sää lämpenee jopa lähes 10 astetta – Lappiin runsaasti lisää lunta

Sateita ja harmaata.
Sateita tulee Suomessa tällä viikolla niin vetenä kuin lumenakin. Kuvat: Sirpa Jyske ja Maarit Siitonen

Sää jatkuu lähipäivinä pilvisenä ja sateisena. Suomeen leviää samalla lämpimämpää ilmaa.

Lounaasta on saapunut keskiviikoksi uusia sateita maan etelä- ja keskiosaan.

– Keskiviikko, torstai ja perjantai ovat laajalti sateisia päiviä. Sateiden lumiraja siirtyy vähitellen pohjoiseen niin, että perjantaina sateet tulevat lumena enää osassa Lappia. Lämpötilat nousevat etenkin etelässä, jossa päivälämpötilat kohoavat edellispäivien lukemista jopa lähes kymmenellä asteella. Esimerkiksi tiistaina Lounais-Suomessa lämpötila ei paikoin noussut edes kahteen asteeseen, kun taas lähipäivinä samalle alueelle on ennustettu jopa +11 asteen päivälämpötiloja, toteaa Forecan meteorologi Joanna Rinne.

Osassa Lappia, Kainuuta ja Koillismaata lunta tulee ennusteen mukaan reilusti lähipäivinä.

– Paikoin lunta saattaa sataa jopa 15–30 senttimetriä kolmen vuorokauden aikana, ennustaa Joanna Rinne.

Keskiviikkona lunta tulee sadealueen etureunassa

Sää on keskiviikkona koko maassa pilvinen. Aamupäivällä maan etelä-, keski- ja länsiosan yllä ollut sadealue liikkuu päivän edetessä kohti koillista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Iltaan mennessä sateita tulee runsaimmin maan etelä- ja itäosassa sekä osassa maan pohjoisosaa, Keski- ja Pohjois-Lappiin sateet leviävät vasta yön ja torstaiaamun aikana.
Sateet tulevat maan etelä- ja keskiosassa etureunaltaan enimmäkseen lumena ja muuttuvat jälkiosaltaan vedeksi. Kainuussa, Oulun seudulla ja Lapissa sataa keskiviikkona ja torstain vastaisena yönä enimmäkseen lunta, sanoo Joanna Rinne.

Ennuste keskiviikkoiltapäivälle 21.10.2020.
Ennuste keskiviikkoiltapäivälle 21.10.2020. Kuva: Foreca

Lunta kertyy keskiviikkona Pohjois-Pohjanmaalla ja Meri-Lapissa enimmillään reilut viisi senttimetriä.

– Maan etelä- ja keskiosassa lumisateiden perässä tuleva vesisade sulattaa lumet pois.

Keskiviikon päivälämpötila on lounaassa +6…+9 astetta ja laajalti muualla maan eteläosassa sekä maan keskiosassa +0…+6 astetta. Lapissa puolestaan on −2...−5 astetta.

Myös torstain sää on pilvistä. Sateitakin saadaan edelleen.

– Aiempi sadealue on edennyt maan itä- ja pohjoisosan ylle, mutta lounaasta leviää maan etelä- ja keskiosaan uusia vesisateita. Sateita tulee laajalti lähes koko Suomessa pitkin päivää. Etelä-Lapissa sateita tulee kaikissa olomuodoissa, etelämpänä sateet ovat vettä ja Keski- ja Pohjois-Lapissa lunta, ennustaa Joanna Rinne.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Ennuste torstai-iltapäivälle 22.10.2020.
Ennuste torstai-iltapäivälle 22.10.2020. Kuva: Foreca

Torstain päivälämpötila on maan etelä- ja keskiosassa +4…+11 astetta, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa −1…+4 astetta ja Lapissa −5…+1 astetta.

Torstain lumikertymä on ennusteen mukaan Lapissa 5–15 senttimetriä. Vettä sataa eniten maan eteläosassa, 10–15 millimetriä.

Perjantaina lumisateita Lappiin, muualle vesisateita

Maan etelä- ja keskiosan torstainen sadealue väistyy perjantaiksi itään, mutta lounaasta leviää jälleen uusia vesisateita etelään ja maan keskiosaan. Lapin sadealue pysyy vielä perjantaina paikoillaan.

– Sateet tulevat Pohjois-Lapissa enimmäkseen lumena, Etelä- ja Keski-Lapissa kaikissa olomuodoissa. Lunta sataa Pohjois-Lapissa jopa 10–20 senttimetriä, toteaa Joanna Rinne.

Perjantain päivälämpötila on etelässä +8…+11 astetta, maan keskiosassa +1…+7 astetta ja Lapissa −4…+1 astetta.

Ennuste perjantai-iltapäivälle 23.10.2020.
Ennuste perjantai-iltapäivälle 23.10.2020. Kuva: Foreca

– Lauantaista on tulossa viileämpi ja poutaisempi, mutta sen jälkeen Suomeen alkaa virrata jälleen lauhempaa ilmaa, sanoo Joanna Rinne.

Ennuste lauantai-iltapäivälle 24.10.2020.
Ennuste lauantai-iltapäivälle 24.10.2020. Kuva: Foreca

Lue myös: Kuukausiennuste: Miten käy Lapin lumille?

Karita Kontula-Sokka

Päivitetty 21.10.2020 klo 14.52

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat