Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Vuoden 2021 kylmenevä alku: Pakkanen kiirii etelään ja käy pohjoisessa…
Uutiset |

Vuoden 2021 kylmenevä alku: Pakkanen kiirii etelään ja käy pohjoisessa kovaksi – kantaako kylmä kyyti loppiaiseen asti?

Jääpuikot talvisäässä.
Sää pakastuu päivä päivältä koko maan laajuudelta. Pohjoisessa pakkaslukemat hätyyttelevät viikonvaihteessa mahdollisesti jo 30 astetta. Kuva: Maarit Siitonen, Jyväskylä, 28.12.2020

Vuosi 2020 vierähtää loppuun monin paikoin pilvipeiton alla. Uuden vuoden 2021 ensimmäisinä päivinä sää on kylmenemässä pakkaselle koko maan laajuudelta ja pohjoisessa pakkanen kiristyy.

Vuoden 2020 viimeinen ilta eli torstai-ilta vietetään yleisesti pilvisessä säässä ja lunta sataa monin paikoin. Lounaassa ja lännessä iltapäiväiset räntä- ja vesisateet muuttuvat illan viiletessä laajalti lumisempaan muotoon ja painottuvat sisämaahan. Etelärannikon läheisyydessä sadetta on yön aikana mahdollista tulla kaikissa olomuodoissa. Vuoden vaihtuessa poutaisinta säätä on odotettavissa Pohjois-Lapissa ja monin paikoin länsirannikon läheisyydessä.

Vuoden vaihtumisen aikoihin lämpötila on etelässä ja länsirannikolla nollan vaiheilla tai hieman plussan puolella. Pohjois- ja itäosassa Lappia lämpötila on -5 asteen vaiheilla, mutta pilvisyyden päästessä rakoamaan pakkanen voi paikallisesti kiristyä yli 10 asteen. Muuten lämpötila on laajalti 0....-5 astetta.

Lue lisää: Vuosi 2020 mittaushistorian lämpimin Suomessa – näin säävuosi eteni: Muistatko kesäkuun +33,5 astetta sekä Aila-myrskyn, Liisan ja Päivön?

Kylmenevää kyytiä heti kättelyssä

Perjantaina eli vuoden 2021 ensimmäisenä päivänä sää on yleisesti pilvinen, mutta pilvipeitteen paikoittainen rakoilu siellä täällä päivän aikana on mahdollista. Lumisateen alue kulkee yhä maan pohjoisosan yllä. 

Pohjois-Pohjanmaalta Lapin keskivaiheille lunta voi sataa jopa noin 10 cm ja monin paikoin muualla pohjoisessa viitisen senttimetriä. 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Etelämpänä liikkeellä on jokunen sadekuuro, etenkin maan länsiosassa, mutta muuten sää on pääosin poutainen ja runsaspilvinen. Illaksi sateen mahdollisuus kasvaa maan itäosassa, kun etelästä saapuu matalapaine maan kaakkoispuolelle. Perjantain sateet tulevat isolta osin lumena, mutta etelän ja lännen suunnalla sadekuuroissa voi tulla myös vettä tai räntää.

Päivälämpötila on etelässä vielä 0…+3 astetta ja maan keskivaiheillakin asteen, pari nollan puolin ja toisin. Pohjoisessa pakkasta on 2...7 astetta, pohjoisosassa Lappia lähemmäs 10 astetta.

Lauantain vastaisena yönä lumisateen alue pohjoisen yllä heikkenee ja alkaa siirtyä koilliseen. Maan kaakkoispuolelle saapuvan matalapaineen sateet alkavat levittäytyä maan itäosan ylle. Etelässä ja lännessä ollaan vielä rannikon läheisyydessä plussan puolella, mutta Lapissa rakoilevan pilvisyyden alueella pakkanen voi kiristyä paikoin yli 15 asteeseen.

Harmaata pakkassäätä.
Sää pakastuu ja monin paikoin myös poutaantuu alkuvuodesta. Jos kylmä korkeapaine sää pääsee vaikuttamaan, rannikoiden ylle voi kuitenkin kulkeutua lumisia sadekuuroja mereltä. Kuva: Sirpa Jyske, Virrat, 25.12.2020

Viikonloppuna lumisateen mahdollisuus ja runsaspilvinen sää jatkuvat maan itäosassa sekä maan pohjoisosan itäpuoliskolla. Länsipuoliskolla maata sää on enimmäkseen poutaista ja pilvipeitteen rakoilu yleistyy. Pohjoisessa on odotettavissa osin selkeää säätä.

Lauantaina pohjoisenpuoleinen virtaus voimistuu, mutta tuuli pysyy enimmäkseen heikkona tai kohtalaisena. Samalla pakkasilmaa alkaa levitä etelään. Päivällä enää lounaassa sekä osin etelä- ja länsirannikolla ollaan 0 asteen tuntumassa tai hieman plussan puolella. Muuten etelässä ja maan keskivaiheilla päivälämpötila on -1...-6, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa -4…-9 astetta. Lapissa lämpötila vaihtelee päivällä kaakkoisosan -10 asteen vaiheilta lounaisosan -15 asteen vaiheille. Pohjoisosassa Lappia pakkanen voi selkenevillä alueilla olla päivällä 20 asteen paikkeilla.

Sunnuntaina sää jatkaa kylmenemistään pohjoisenpuoleisen virtauksen jatkuessa. Selkeillä alueilla pohjoisessa yli 15 sekä paikoin yli 20 asteen pakkaslukemat yleistyvät. Koska tämän hetken ennusteiden perusteella etelämpänä sää on pilvisyydeltään runsasta, pakkasta on odotettavissa monin paikoin 4...9 astetta. Jos pilvisyys pääsee rakoamaan, myös kireämpi pakkanen etenkin maan keskivaiheilla on mahdollista. Iltaa kohti selkeässä osassa Lappia 25...30 asteen pakkasten mahdollisuus palaa kuvioihin.

Lue myös: Uusi kuukausiennuste näyttää hyytävän muutoksen: Polaaripyörre uhkaa hajota – “Hyvinkin talvista säätä odotettavissa”

Loppiaisen lähestyessä mahdollisuus korkeapaineeseen

Loppiaisen alla ennusteissa on vielä epävarmuutta. Ensi viikon alussa korkeapaine voi vahvistua Suomen yllä ja laajalti talvinen pakkassää vaikuttaisi jatkuvan. Tämä pitäisi suurimmat sadealueet yhä loitolla loppiaiselle asti, mutta merialueiden ylle syntyvät lumi- ja räntäkuurot voivat silti suunnata rannikkoalueiden ylle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Lisäksi ensi viikoksi itäpuolelle maata on todennäköisesti virtaamassa kylmempää ilmaa. Suomen puolin ja toisin liikkeellä olevat matalapaineet ja Venäjälle odotettavissa olevan korkeapaineen sijainnit määrittävät vielä pääseekö kylmempää ilmaa virtaamaan Suomenkin ylle.

Jenna Salminen

Päivitetty 31.12.2020 klo 14.42

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat