Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Kuukausiennusteessa iso muutos – tältä näyttää talvilomien sää!
Kuukausiennuste |

Kuukausiennusteessa iso muutos – tältä näyttää talvilomien sää!

Saariselällä hiihdettiin pikkupakkasessa ja pilvisessä säässä joulukuussa 2022.
Lähiaikojen sää on Suomessa vaihtelevaa. Tulossa on niin pakkasia kuin osaan maata suojasäätäkin. Sateita tulee eri olomuodoissa. Arkistokuva: Markku Kuisma, Saariselkä

Tuore kuukausiennuste on ottanut selvästi aiempaa lauhemman kannan helmikuun lopun ja maaliskuun alun säähän. Uuden kuukausiennusteen mukaan sää olisi Suomessa neljän viikon ajan ajankohdan tavanomaisia lukemia lämpimämpää. Ennusteen äkilliseen muutokseen kannattaa kuitenkin meteorologin mukaan suhtautua vielä hieman varauksella.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF on julkaissut uuden kuukausiennusteen 14. helmikuuta. Ennuste näyttää Suomeen aiempaa ennustettua lauhempia lähiviikkoja.

– Aiemmissa kuukausiennusteissa helmikuun lopulla ja maaliskuussa on ollut laaja korkeapaine Islannin ja Grönlannin tienoilla, välillä myös Suomessa. Kylmä itäinen ja pohjoinen ilmavirtaus on ollut näissä ennusteissa vallitseva. Nyt tilanne on muuttunut. Korkeapaine on uudessa ennusteessa väistynyt ja Pohjois-Atlantilta tulee tämän kuukausiennusteen mukaan matalapaineiden reitti suoraan Suomeen. Lännen matalapaineen ja Venäjän korkeapaineen välissä tänne pohjoiseen voi virrata lauhaa ilmaa etelämpää Euroopasta, toteaa Forecan meteorologi Anna Latvala.

Meteorologi suhtautuu kuitenkin vielä varauksella uuteen ennusteeseen.

– Näin suuri muutos ennusteessa on hyvin epävarma, kun tämä on ensimmäinen ennuste pitkään aikaan, jossa on näin voimakas ja pitkä lauha jakso. Todennäköisesti ennuste muuttuu lähiviikkoina edelleen, Anna Latvala sanoo.

Pohjoista napa-aluetta kiertävä polaaripyörre on heikkenemässä. Polaaripyörteen heikkeneminen mahdollistaa kylmän ilman pääsyn napa-alueelta etelämmäs, mutta sitä ei vielä tiedetä, osuuko kylmä ilma mahdollisesti Eurooppaan vai johonkin muualle. Aina polaaripyörteen heikkeneminen ei edes tunnu maanpinnalla asti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Vielä ei pystytä sanomaan, mitä tästä seuraa. Polaaripyörteen heikkeneminen tyypillisesti lisää Suomessa kylmän sään todennäköisyyttä, mutta ei aina. Sen vaikutus nähdään kunnolla vasta viiveellä, joten ennuste saattaa vielä palata takaisin kylmän puolelle. Nyt näyttää siltä, että polaaripyörre voi taas jonkin verran toipua tämän heikkenemisen jälkeen, Anna Latvala kertoo.

Kuukausiennuste Suomeen (julkaisuaika 14.2.2024)
ViikkoEnnusteSään ennustettavuus

19.–25.2.

(Viikko 8)

Sää on tavanomaista lauhempaa ja sateisempaa.Hyvä/Kohtalainen

26.2.–3.3.

(Viikko 9)

Sateinen ja keskimääräistä lauhempi sää voi jatkua.Heikko

4.–10.3.

(Viikko 10)

Viikon keskilämpötila on mahdollisesti tavanomaista lämpimämpi. Sademäärä on lähellä tavanomaista.Heikko

11.–17.3.

(Viikko 11)

Keskimääräistä lauhempi sää saattaa jatkua edelleen. Sademäärä on lähellä tavanomaista.Heikko

Tuoreen kuukausiennusteen jaksolle osuu koululaisten talvilomakausi. Koululaisten lomia vietetään porrastetusti kolmen viikon aikana 19. helmikuuta alkavasta viikosta lähtien.

– Jos tämä lauha ennuste toteutuu, helmikuun loppu ja maaliskuun alku ovat tavallista pilvisempiä ja sateisempia. Lämpötila sahaa todennäköisesti talvilomaviikkojen sisällä kireän pakkasen ja suojasään välillä. Sateita tulee sekä lumena että vetenä. Talvi on ollut pitkä ja kylmä, mutta näillä näkymin pahin – tai näkökulmasta riippuen paras – on ohi. Sekä tilastollisesti että tuoreiden sääennusteiden mukaan lämpötila kipuaa nyt hitaasti kevättä kohti, Anna Latvala toteaa.

Lumipeite tyypillisesti vielä kasvaa tässä vaiheessa vuotta ja on korkeimmillaan maaliskuussa, Lapissa usein vasta huhtikuun alussa.

– Lauha sää vaikuttaa kuitenkin nyt lumensyvyyksiin kahdella vastakkaisella tavalla: toisaalta sateisessa säässä lunta tulee lisää, mutta toisaalta osa sateesta on vettä ja suojasäässä lumipeite madaltuu, Anna Latvala sanoo.

Ensimmäisen talvilomaviikon menoliikenteessä on odotettavissa huonoa ajokeliä perjantaina ja lauantaina 16.–17. helmikuuta. Sateita tulee lumena, räntänä ja vetenä, lisäksi tulossa on myös jäätävää sadetta.

Perjantain ja lauantain myräkän väistyttyä sää poutaantuu ja pakastuu jälleen. Sunnuntaina pakkasta on päivällä enimmäkseen 1–10 astetta ja sää on laajalti aurinkoinen. Maanantain vastaisena yönä lämpötila laskee selkeillä alueilla 10–20 pakkasasteeseen, pohjoisessa lukemat voivat olla jälleen paikoin jopa 20 ja 30 pakkasasteen välillä, Anna Latvala ennustaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Helmikuun 19. päivä alkava viikko: Tavanomaista lauhempi viikko

Uuden kuukausiennusteen mukaan 19. helmikuuta alkavan viikon keskilämpötilat ovat Suomessa keskimääräistä lauhempia. Viikko on ennusteen perusteella myös tavanomaista helmikuun loppupuolta sateisempi.

– Päivittäisennusteiden mukaan viikko alkaa enimmäkseen pakkassäässä, kun Suomessa vaikuttaa korkeapaineen selänne. Pilvisyys lisääntyy ja lunta satelee vähän lisää. Lännessä lämpötila voi paikoin nousta hieman nollan yläpuolelle. Sää lauhtuu näillä näkymin uudestaan viikon puolivälissä, kun seuraavat matalapaineet sateineen tulevat lännestä. Sateita tulee sekä vetenä että lumena. Ajoittain suojasäätä voi levitä maan pohjoisosaan asti, Anna Latvala kertoo.

Tuuli voimistuu ja kääntyy puhaltamaan etelän ja lännen väliltä.

Katso videolta kuukausiennuste lämpötiloista!

Sateisempaa säätä on odotettavissa 19. helmikuuta alkavalla viikolla myös laajemmin Euroopan pohjois- ja länsiosassa.

– Lähes koko Euroopassa on ennusteen mukaan tavanomaista lämpimämpää. Balkanilla lämpötila kohoaa tämänhetkisen ennusteen mukaan paikoin 15–20 asteeseen ja Espanjassa, Portugalissa ja ehkä myös Etelä-Ranskassa paikoin 20 asteen yläpuolellekin.

Helmikuun 26. päivä alkava viikko: Edelleen keskimääräistä lauhempaa säätä Suomeen

Uusi kuukausiennuste ennakoi myös 26. helmikuuta alkavalle viikolle Suomeen keskimääräistä lämpimämpää säätä.

– Näyttää siltä, että matalapainesää jatkuu, eli lumisateita ja ehkä vettäkin on tulossa Suomeen lisää. Pilvisen sateisesta säästä huolimatta aurinko voi kuitenkin näyttäytyä välillä. Myös tämän talvilomaviikon aikana ajokeli on todennäköisesti välillä huono sateiden ja ajoittaisen lauhtumisen vuoksi. Ennuste ei kuitenkaan sulje pois lyhyitä kylmiä hetkiä. Eli liukasta voi tulla, jos lämpötilat sahaavat suojasään ja pakkasen välillä, ja sitten jään pinnalle tulee lunta tai vettä, Anna Latvala sanoo.

Katso videolta kuukausiennuste sateista!

Muun Euroopan osalta ennuste näyttää 26. helmikuuta alkavalle viikolle tavanomaista lämpimämpää säätä Itä- ja Pohjois-Eurooppaan, paikoin myös Keski-Eurooppaan. Länsi-Euroopassa viikon keskilämpötilat ovat lähellä tavanomaisia tai paikoin tavanomaista viileämpiä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Sateita tulisi keskimääräistä enemmän etenkin kaakkoisessa Euroopassa ja keskimääräistä vähemmän Espanjan ja Portugalin suunnalla.

Maaliskuun 4. ja 11. päivä alkavat viikot: Mitä säässä tapahtuu maaliskuun puolella?

Kuukausiennusteen perusteella säätilanteessa ei ole näkyvissä suurempia muutoksia Suomeen 4. ja 11. maaliskuuta alkavilla viikoilla. Ennusteessa on edelleen merkkejä keskimääräistä lauhemmasta säästä, sateissa ei ole poikkeamaa suuntaan eikä toiseen.

– Suomen länsipuolella on matalapaine ja itäpuolella korkeapaine. Päivien välinen vaihtelu voi siis olla suurta, kylmästä lauhaan ja sateisesta kuivaan. Kokonaisuutena nämä viikot saattavat olla Suomessa edelleen ajankohtaan nähden lauhoja, Anna Latvala toteaa.

Keskimääräisenä vuotena lämpötila kohoaa maaliskuun puolivälissä päivisin jo laajalti maan etelä- ja keskiosassa nollan yläpuolelle. Pohjois-Karjalassa, Kainuussa, Koillismaalla ja Lapissa on tyypillisesti vielä pikkupakkasta. Yöt ovat kuitenkin tilastojen mukaan pakkasen puolella vielä koko maassa.

Lue myös: Pitkän ajan sääennuste – miten se syntyy ja miten sitä tulee tulkita?

Pitkän ajan sääennusteet kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, eivät yksittäisten päivien säästä. Keskimääräiset lukemat voivat toteutua monella eri tavalla. Sään vaihtelu viikkojen ja kuukausien sisällä voi siis olla suurta.

Karita Kontula-Sokka
toimittaja

Päivitetty 18.2.2024 klo 11.45

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat