Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Varaudu yöpakkaseen ja kuuraan etelästä pohjoiseen: ”Ajokeli voi olla…
Uutiset |

Varaudu yöpakkaseen ja kuuraan etelästä pohjoiseen: ”Ajokeli voi olla torstaiaamuna liukas” – loppuviikolla jälleen sateita liikkeellä

Kylmän yön jäljiltä syntyi syysaamuna kuurakerros, ankara halla vieraili.
Torstain vastaisesta yöstä ja torstaiaamusta ennakoidaan kylmiä. Pakkasta voi olla paikoin etelässä asti. Arkistokuva: Foreca

Torstain vastaisena yönä pakkasta on yleisesti pohjoisessa ja paikoin myös maan etelä- ja keskiosassa. Kylmän yön jäljiltä torstaiaamuna onkin syytä varautua kuuraliukkauteen. Loppuviikolla Suomen yli on jälleen kulkemassa sateita.

Keskiviikkopäivä on ollut laajalti selkeä ja aurinkoinen.

Sää pysyy selkeänä myös illalla ja torstain vastaisena yönä. Tämä tietää kylmää yötä suurimpaan osaan maata.

– Torstaiyönä lämpötila painuu pohjoisessa yleisesti pakkasen puolelle. Kovin kovia pakkaslukemia ei ole kuitenkaan odotettavissa, enimmäkseen ollaan 0 ja −5 asteen välillä. Maan etelä- ja keskiosassa lämpötila vaihtelee nollan molemmin puolin. Selkeillä alueilla etelässä ja kaakossa pakkasta voi olla torstaina aamulla pari kolme astetta. Lännessä pilvisyys lisääntyy yön aikana ja etelätuuli voimistuu, mikä nostaa lämpötiloja maan länsiosassa, toteaa Forecan meteorologi Joonas Koskela.

Kylmä yö voi saada aikaan liukkaita teitä.

– Selkeässä säässä maanpinta pääsee jäähtymään nopeasti ja ilmassa oleva kosteus härmistyy kuuraksi maahan ja tienpinnoille. Ajokeli voi siis olla torstaiaamuna liukas suuressa osassa maata.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Syksyn tähän mennessä kylmin lämpötila on 8. syyskuuta Ylivieskassa mitattu −7,5 astetta.

Torstaina ja perjantaina sateita liikkeellä – etenkin Pohjois-Lapissa osa sateista voi olla räntää tai lunta

Torstaina päivällä pilvisyys lisääntyy.

– Lännestä saapuu hajanaisia sateita länsirannikon tuntumaan. Pohjoisessa sateita tulee yleisemmin ja ainakin Pohjois-Lapissa sade voi olla osin räntää tai lunta yön ja aamun aikana, Joonas Koskela ennustaa.

Lämpötila kohoaa torstaina päivällä etelässä ja lännessä 10 asteeseen tai sen yläpuolelle. Idässä ja pohjoisessa ollaan 5 asteen molemmin puolin.

Ennuste 13.–14.10.2022.
Ennuste 13.–14.10.2022.

Perjantain vastaisen yön ja perjantaiaamun aikana lounaasta leviää Suomeen lisää hajanaisia sateita, jotka liikkuvat perjantain mittaan hiljalleen maan yli koilliseen.

Viikonloppuna lisää sateita

Lauantaina sää jatkuu pilvisenä.

– Hajanaisia sateita tulee lauantaina siellä täällä. Illaksi säärintama sateineen on saapumassa maan länsiosaan. Sade yleistyy ja voimistuu lännestä alkaen. Etelätuuli on puuskaista, Joonas Koskela sanoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Tämän hetken ennusteen mukaan sadealue liikkuu lauantai-illan ja sunnuntain vastaisen yön aikana pitkälti maan yli itään.

– Sunnuntaiksi tämän sade-alueen sateita jää vielä Pohjois-Lappiin. Käsivarressa sade on ainakin osittain lumista. Sunnuntaipäivä on epävakainen maan etelä- ja keskiosassa. Varsinkin etelärannikon tuntumassa voi tulla reippaasti sadetta.

Poutaisinta sunnuntaina on Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Etelä-Lapissa.

Ennuste 15.–17.10.2022.
Ennuste 15.–17.10.2022.

Viikonloppuna päivälämpötiloissa ei tapahdu kovin suuria muutoksia.

– Lauantaina 10 asteen lukemia on yleisesti suunnilleen Oulu–Joensuu-linjan eteläpuolella. Yöt ovat tuulisia ja enimmäkseen pilvisiä, jolloin pakkaset jäävät lähinnä Pohjois-Lapin asiaksi, Joonas Koskela sanoo.

Lue seuraavaksi: Odotettu marras–tammikuun pitkä sääennuste julki – näin meteorologi kommentoi talven tilannetta

Karita Kontula-Sokka
toimittaja

Katso yli sadan paikkakunnan ennusteet!

Päivitetty 12.10.2022 klo 14.54

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat