Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Valtteri-myrsky: Näillä etelän paikkakunnilla satoi eniten lunta –…
Uutiset |

Valtteri-myrsky: Näillä etelän paikkakunnilla satoi eniten lunta – lunta nyt enemmän kuin laajalti Lapissa

Valtteri-myrsky heikensi ajokeliä ja huononsi näkyvyyttä.
Valtteri-myrsky heikensi ajokeliä ja huononsi näkyvyyttä. Kuva: Fintraffic Oy, Tie 25 Raaseporin silta, 30.1.2022

Valtteri-myrsky on tuonut Suomeen kymmeniä senttejä lunta, ja tuuli puhalsi näkyvyyden teillä surkeaksi. Lunta on etelässä paikoin jopa enemmän kuin laajalti Lapissa.

Valtteri-myrsky on huonontanut ajokeliä ja tuonut maan etelä- ja keskiosaan laajalle alueelle lunta sekä lauantaina että sunnuntaina.

Valtterin sateet väistyvät vasta hitaasti maanantain vastaisen yön ja maanantain aikana, joten nyt sunnuntai-iltana mitatut sademäärät ovat vielä vajaita, ja tulevat osalla Suomen havaintoasemista vielä kasvamaan.

Nyt on jo nähtävissä, että Valtterista tehdyt lumisade-ennusteet eivät olleet ylimitoitettuja; sadekertymä on ollut laajalla alueella ennustemallien mukaisesti 20–35 senttiä.

Sunnuntai-iltaan mennessä lunta on satanut eniten etelässä

Sääennusteiden mukaan suurimpia sateita odotettiin etelään Uudellemaalle.

Valtteri-myrsky eteni odotetusti. Sunnuntai-iltaan klo 18 mennessä sadetta on tullut eniten etelässä (lumisade jatkuu yhä, joten osa lukemista tulee vielä kasvamaan):

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Sateet Valtteri-myrskyssä 30.1. klo 18 mennessä
SäähavaintoasemaSademäärä (mm)
Jomala Jomalaby38,4 mm (osa sateista vetenä)
Espoo Nuuksio35,2 mm (sateet lumena)
Kouvola Anjala29,8 mm (sateet lumena)
Lohja Porla28,5 mm (sateet lumena)
Helsinki-Vantaa27,7 mm (sateet lumena)

Taulukon sateet on ilmaistu millimetreiksi muutettuna. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että sadehavaintomittariin satanut lumi sulatetaan, ja sen jälkeen satanut vesimäärä mitataan.

Karkeasti ottaen yksi satanut millimetri vastaa noin yhtä senttimetriä lunta. Kovemmilla pakkasilla yksi sademillimetri voi vastata useiden senttien lumikertymää, sillä lumi on "hötömpää" ja pakkautuu vähemmän.

Valtteri-myrskyn yhteydessä satoi jopa kymmeniä senttejä lunta.
Valtteri-myrskyn yhteydessä satoi jopa kymmeniä senttejä lunta. Kuva: Karita Kontula-Sokka, Tuusula, 30.1.2022

Lumi pöllyää ja kinostuu tuulessa, joten todellisissa lumikertymissä on valtavia paikalliseroja. Joihinkin paikkoihin lunta on saattanut tulla suuri kasa, toisista tuuli on pyyhkinyt lumen lähes tyystin pois. 

Etelässä on nyt jopa enemmän lunta kuin laajalti Lapissa

Kello 18 lumensyvyyshavaintojen mukaan lunta on nyt maan itä- ja keskiosassa laajalla alueella yli puoli metriä. Puolen metrin raja on ylittynyt myös paikoin etelässä, muun muassa Espoon Nuuksion ja Kotkan Rankin havaintoasemilla.

Espoon Nuuksiossa lunta on peräti 59 senttiä, kun taas Etelä- ja Keski-Lapissa lunta on laajalti 34–50 senttiä. Etelässä on ajankohdan keskiarvon mukaan tähän aikaan vuodesta lunta 10–20 senttiä.

Kuvaparista voi nähdä, kuinka lumensyvyys on muuttunut perjantaista sunnuntaihin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Lumensyvyys 28.1. ja 30.1.2022.
Lumensyvyys 28.1. ja 30.1.2022. Kuva: Foreca

Valtteri-myrskyn tuulet olivat voimakkaimmat merellä

Valtteri-myrskyn aiheuttaneen matalapaineen reitti kulki Suomen lounaispuolitse niin, että kovimmat tuulet jäivät Ahvenanmerelle ja Pohjois-Itämerelle.

Lauantaina 29.1. tuulet olivat vasta voimistumassa, silloin voimakkain keskituulihavainto oli Hangon Russarön 23,1 m/s ja voimakkain mitattu puuska niin ikään Russarössä mitattu 29,3 m/s.

Lauantaina Suomenlahdella havaittiin sekä myrskyä keskituulessa että myrskypuuskia. Myös maan etelä- ja keskiosassa tuuli oli laajalti puuskaista, pääkaupunkiseudulla puuskissa jäätiin vain kymmenyksien päähän myrskylukemista.

Yön jälkeen tuuli oli jo Manner-Suomessa heikompaa, sen sijaan lounaisilla merialueilla ja Itämerellä myrsky oli voimakkaimmillaan sunnuntaina aamulla ja  aamupäivällä.

Voimakkaimmat tuulet havaittiinkin sunnuntaina Suomen eteläisimmällä maa-alueella, Kökarin Bogskär-luotoryhmällä, joka sijaitsee Itämerellä.

Siellä keskituuli oli sunnuntaina 30.1. enimmillään 26 m/s ja voimakkain puuska 33 m/s.

Valtteri-myrskyn tuhot olivat suurimmat muualla Euroopassa

Valtteri-myrsky oli Euroopassa useassa maassa huomattavasti tuhoisampi kuin Suomessa. Helsingin Sanomien mukaan Valtteri-myrsky, joka muissa maissa tunnetaan nimellä Malik, on aiheuttanut jopa kuolonuhreja, laajoja sähkökatkoja ja tuulituhoja muun muassa Ruotsissa, Tanskassa, Saksassa, Puolassa, Tšekissä ja Britteinsaarilla.

Yhdysvalloissa puolestaan talvimyrsky Kenan aiheutti perjantain ja lauantain aikana tuhansien lentojen peruuntumisen ja kymmenien senttien lumikertymät maan koillisosaan, erityisesti New Yorkin alueelle. Suurin mitattu lumikertymä Kenan-myrskyssä oli yli 60 senttiä.

Lue seuraavaksi: Myrskyn jälkeen kylmenee: Katso helmikuun kuukausiennuste!

Joanna Rinne

Päivitetty 30.1.2022 klo 22.36

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat