Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Etelään räntää, Pohjois-Lappiin jopa 20 senttiä lunta – onko mitään…
Uutiset |

Etelään räntää, Pohjois-Lappiin jopa 20 senttiä lunta – onko mitään toivoa lämpenemisestä? Meteorologi vastaa

Joutsen lumisateessa Jyväskylässä toukokuussa 2020.
Sateita tulee edelleen myös räntänä ja lumena. Kuva: Maarit Siitonen, Jyväskylä, 11.5.2020

Sää on nyt selvästi tavanomaista toukokuun puolivälin säätä viileämpää. Näkyykö ennusteissa korkeampia lämpötiloja?

Lumipyry on alkanut pohjoisessa Lapissa. Lunta tulee torstain ja perjantain kuluessa paikoin 10–20 senttimetriä, jopa 25 senttimetriäkin on mahdollista. Muualla maassa on nähty torstaina laajalti aurinkoa, mutta sadekuuroja tulee iltapäivällä monin paikoin. Sateet ovat ennusteen mukaan enimmäkseen vettä, mutta myös räntä- ja lumisateet ovat mahdollisia. Sadekuurot kuivahtavat perjantain vastaiseksi yöksi. Maan eteläosaan leviää kuitenkin lännestä uusia, vähäisiä kuuroja.

– Nämä sateet tulevat kaikissa olomuodoissa, joten perjantaiaamu voi jopa pääkaupunkiseudulla alkaa lyhyessä räntäsateessa, toteaa Forecan meteorologi Joanna Rinne.

Perjantaina maan etelä- ja keskiosassa sekä Etelä- ja Keski-Lapissa pilvisyys vaihtelee. Kuurosateita tulee monin paikoin etenkin iltapäivällä. Sateissa kaikki olomuodot vedestä lumeen ovat edelleen mahdollisia. Pohjois-Lapin lumisateet väistyvät aamun ja päivän kuluessa.

Lumisateita tiellä 92 Inarissa 14. toukokuuta 2020 kello 12.40.
Lumisateita tiellä 92 Inarissa 14. toukokuuta kello 12.40. Kuva: Traffic Management Finland

Päivälämpötilat ovat perjantaina etelän noin yhdeksästä asteesta Pohjois-Lapin kahteen asteeseen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Ensi viikolla lämpenevää?

Viikonloppuna matalapaineen keskus hajanaisine sadealueineen liikkuu maan etelä- ja keskiosan yli.

– Pilvisyys vaihtelee, sateita tulee monin paikoin. Sateet ovat pääosin vettä, mutta etenkin lännessä lauantaiaamuna osin lunta, sanoo Joanna Rinne.

Lämpötilat ovat lauantaina edellispäivien tasolla, mutta sunnuntaina lämpötila nousee maan etelä- ja keskiosassa paikoin 10–12 asteeseen.

– Ensi viikolla sää jatkuu epävakaisena, mutta jonkin verran tätä viikkoa lämpimämpänä. Päivälämpötilat ovat näillä näkymin etelässä 10–12 astetta, maan keskivaiheilla 5–10 ja Lapissa 2–8 astetta. On mahdollista, että viikon jälkipuolella lämpötilat nousisivat lähemmäs vuodenajan keskiarvoja, mutta loppuviikon ennuste on vielä hyvin epävarma, toteaa Joanna Rinne.

Tilastojen mukaan keskimääräinen ylin lämpötila on toukokuun puolivälissä maan eteläosassa 14–18 astetta, maan keskiosassa 12–16 astetta ja pohjoisessa laajalti 8–14 astetta, pohjoisessa Lapissa 4–8 astetta.

Lue myös: Tuore kuukausiennuste: Pahalta näyttää

Karita Kontula-Sokka

Päivitetty 14.5.2020 klo 17.04

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat