Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Loppuviikolla säässä tapahtuu käänne: helteet vaihtuvat sateisiin
Uutiset |

Loppuviikolla säässä tapahtuu käänne: helteet vaihtuvat sateisiin

Värikäs kesäilta Oulujoella.
Värikäs kesäilta Oulujoella. Kuva: Pekka Hatunen, Vaala, 31.7.2021

Sää lämpenee ja muuttuu lähipäivinä aurinkoisemmaksi koko maassa. Helleraja voi ylittyä jo keskiviikkona ja torstaina. Perjantai on viikon lämpimin päivä, hellettä esiintyy yleisesti maan etelä- ja keskiosassa. Viikonloppuna säässä tapahtuu käännös sateisempaan suuntaan, vettä tulee runsaasti.

Viime päivien sade- ja ukkoskuurot tuonut matalapaine heikkenee, samalla sää muuttuu poutaisemmaksi ja lämpenee. Aurinko paistaa lähipäivinä yleisesti. Sade- ja ukkoskuurot ovat edelleen mahdollisia etenkin Pohjois-Suomessa, paikoin myös maan länsiosassa. Suuressa osassa maata sää on kuitenkin poutaista.

Lämpötila kohoaa aluksi hellerajan tuntumaan

Alkuviikolla sadekuurojen lomassa aurinkoisilla alueilla lämpötila on kohonnut selvästi yli 20 asteeseen. Maanantaina lämpimintä oli Kokemäellä, 23,6 astetta, tiistaina Heinolassa päästiin 23,4 asteeseen. Keskiviikkona 20 astetta ylittyi Etelä-Karjalassa jo aamukymmeneltä, iltapäivällä saatetaan hätyytellä hellelukemia.

Lämpimintä sää on torstaina ja perjantaina. Ennusteen mukaan torstaina lämpötila kohoaa hellerajan tuntumaan useilla paikkakunnilla, ja perjantaina yleisemmin maan etelä- ja keskiosassa. Samalla sade- ja ukkoskuurot jäävät viime päiviä selvästi harvalukuisemmiksi.

Helteellä tarkoitetaan vähintään 25,1 asteen lämpötilaa.

Hieno pilvimuodostelma Vaalalla
Kuuropilvi Vaalalla. Kuva: Pekka Hatunen, Vaala,10.8.2021

Viikonloppuna runsaita vesisateita ja ukkosia

Viikonloppuna säässä tapahtuu käänne sateisempaan suuntaan. Lounaasta saapuu laaja matalapaine jonka sadealue leviää maan etelä- ja keskiosaan lauantaina. Myös ukkosia esiintyy yleisesti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Sunnuntaina vettä tulee aluksi lähinnä maan keski- ja pohjoisosassa, iltapäivällä lounaasta leviää maan eteläosaan lisää runsaita sateita.

Elokuusta on tulossa hyvin sateinen

Elokuussa on satanut kymmenen ensimmäisen päivän aikana monin paikoin 60-90 mm vettä, tämä vastaa normaalia elokuun keskimääräistä sademäärää. Toistaiseksi runsaimmat sateet ovat osuneet itärajalle. Kuhmossa on mitattu 122,6 mm sadekertymä elokuun aikana.

Sää jatkuu vielä toistaiseksi epävakaisena ja odotettavissa on useita kymmeniä millimetrejä lisää sadetta. Loppuviikon ennustetut sademäärät ovat jopa 20-30 mm, osassa Lappia 30-50 mm. 

Kaikkien aikojen elokuun sade-ennätykseen on kuitenkin vielä reilusti matkaa, vuoden 1967 elokuussa Alahärmässä vettä tuli 279,3 mm.

Lue myös: Uusin kuukausiennuste

Katso yli sadan paikkakunnan ennusteet!

Kristian Roine

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat