Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Elokuun “vedenpaisumus” vaihtuu hetkeksi paikoin 20 asteen lämpöön…
Uutiset |

Elokuun “vedenpaisumus” vaihtuu hetkeksi paikoin 20 asteen lämpöön – ensi viikolla edessä raju käänne!

Aurinkoa ja räntäsateita.
Ennusteissa on näkyvissä niin aurinkoa kuin räntäsateitakin. Kuvat: Christian Nylund, Vaasa, 6.8.2021 ja Maarit Siitonen, Jyväskylä, 4.12.2020

Tässä kuussa on tullut jo paikoin yli kaksinkertaisia sademääriä elokuun normaaliin sademäärään verrattuna. Nyt sää on lämpenemässä loppuviikon aikana, mutta ensi viikon ennusteissa näkyy jo iso muutos. Jopa räntä- ja lumisateet voivat olla ensi viikolla mahdollisia osassa maata.

Viikon keskivaiheen myräkkä on tuonut runsaita sateita maan etelä- ja keskiosaan. Esimerkiksi Porvoossa Harabackan havaintoasemalla myräkästä on kertynyt vettä torstaiaamupäivään mennessä jo yli 61 mm.

Ajoittaisia sateita pyörii vielä torstainakin maan etelä- ja keskiosassa, mutta sademäärät ovat jo keskiviikkoa pienempiä.

Perjantaina korkeapaineen selänne alkaa vahvistua Suomeen idästä, mutta etelässä on edelleen pilvistä, sateitakin voi yhä tulla. Keskisessä ja pohjoisessa Suomessa nähdään perjantaina aurinkoa. Sää alkaa lämmetä vähitellen niin, että perjantaina ylimmät lämpötilat ovat lounaassa ja länsirannikolla 20 asteen tienoilla, muualla maassa noin 15 astetta.

Perjantain vastaisena yönä varsinkin maan pohjoisosassa on paikoin yöpakkasia.

Lue myös: Mikä on hallan ja yöpakkasen ero?

Viikonloppuna 20 asteen lukemia

Viikon keskivaiheilla kovia sateita tuonut matalapaine jää loppuviikolla pyörimään Suomen eteläpuolelle, mutta näyttäisi vetäytyvän lauantaina hetkellisesti kauemmas Suomesta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Etelässäkin aurinko pääsee näkyviin lauantaina, mutta vuorostaan osassa Lappia on pilvisempää ja koleampaa. Maan etelä- ja keskiosan aurinkoisilla alueilla lämpötila on 17–20 astetta, 20 astetta voi ylittyä paikoin. Lapissa on 10–18 astetta, lämpimintä on Meri-Lapissa, toteaa Forecan meteorologi Markus Mäntykannas.

Viikonloppuna yöt lämpenevät. Lapissa saattaa kuitenkin olla hallaa, mahdollisesti yksittäisillä havaintoasemilla myös pakkasta.

Pihlajanmarjoja ja poutaa Ylöjärvellä.
Loppuviikolla osassa maata nähdään aurinkoa. Kuva: Ari Branthin, Ylöjärvi, 13.8.2021

Tämän hetken ennusteen mukaan Suomen eteläpuolella oleva matalapaine lähestyisi Suomea jälleen sunnuntaina.

– Matalapaine näyttäisi pyöräyttävän Etelä-Suomeen runsaampaa pilvisyyttä ja ehkä sadekuurojakin. Lämpimintä ja aurinkoisinta on sunnuntaina maan keskivaiheilla, paikoin 20 astetta, todennäköisimmin länsirannikolla, kun itätuuli pakkaa lämpimimmän ilman sinne, Markus Mäntykannas ennustaa.

Lapissa on sunnuntaina liikkeellä pilvisyyttä, lämpötilat ovat 10–15 astetta.

Ensi viikolla räntää ja lunta osaan maata?

Ennusteen mukaan ensi viikon alkupuolella Etelä-Suomeen voi nousta runsaampia sateita Baltiasta.

– Samalla mukana tulisi kuitenkin myös lämpimämpää ilmaa. Venäjällä Suomen rajan kaakkoispuolella on helleilmaa, mutta on epävarmaa, kuinka pohjoiseen se pääsee. Suomessa maan eteläosassa voi vielä olla ensi tiistaille saakka 20 astetta, mutta osassa Lappia lämpötila putoaa alle 10 asteeseen jo tiistaina, kun pohjoistuuli voimistuu, Markus Mäntykannas sanoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Ensi viikon jatko näyttää meteorologin mukaan hyvin kolealta ja epävakaiselta.

– Voi olla mahdollista, että ensilumi ja räntää sataa Pohjois-Lapin tuntureille elo–syyskuun vaihteessa, myöhemmin ensi viikolla lunta tai räntää voisi sataa myös Kainuussa ja Koillismaalla. Päivälämpötila olisi tämän hetken ennusteen mukaan ensi viikon loppupuolella etelässä enää nipin napin 10 astetta, Mäntykannas toteaa.

Lue myös: Vähän kesälämpöä vielä näkyvissä, muuten kuukausiennusteella kolkko sanoma: “Ensilumikin voi tulla etuajassa”

Elokuussa vettä on tullut paikoin yli kaksinkertainen määrä kuun normaaliin sademäärään verrattuna

Elokuu on ollut hyvin sateinen.

– Paikoin vettä on tullut yli tuplaten kuun normaaliin sademäärään nähden. Suurimmat kertymät ovat keskisessä Suomessa ja Kainuun alueella, paikoin jopa yli 180 mm, Markus Mäntykannas kertoo.

Elokuun sadetta Pyhäjärvellä Nokialla.
Elokuun sadetta Pyhäjärvellä Nokialla. Kuva: Pirjo Räisänen, Nokia, 19.8.2021

Esimerkiksi Keski-Suomessa Viitasaaren Haapaniemen havaintoasemalla elokuun sademäärä on 26. elokuuta aamupäivään mennessä reilut 184 mm. Pohjois-Savossa Vieremän Kaarakkalassa vettä on tullut yli 183 mm ja Keski-Suomessa Joutsan Savenahon havaintoasemalla noin 175 mm.

Lue myös: Ilmastonmuutos ei ole pelkkää lämpöennätystehtailua – toisessa ääripäässä tulevat pitkäkestoiset kylmät ja sateiset jaksot

– Pitkän ajan säätilastojen mukaan elokuun keskimääräinen sademäärä on suuressa osassa maata 70–90 mm, länsirannikolla ja Lapissa paikoin pienempi. Esimerkiksi Viitasaaren Haapaniemen havaintoaseman keskimääräinen elokuun sadekertymä on 75 mm, eli siellä on satanut jo noin 2,5-kertaisesti koko elokuun edestä, Markus Mäntykannas toteaa.

Lue myös: Pitkä sääennuste syyskuulta marraskuulle: Tältä näyttää syksyn tilanne!

Katso yli sadan paikkakunnan ennusteet!

Karita Kontula-Sokka

Päivitetty 26.8.2021 klo 14.34

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat