Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Tuore kuukausiennuste: Lämmön syöttö Suomeen alkaa pian – syyskuun…
Kuukausiennuste |

Tuore kuukausiennuste: Lämmön syöttö Suomeen alkaa pian – syyskuun lähestyessä myös sateiden

Hyvä soutelusää.
Elohelle on jälleen mahdollista viikonvaihteen lähestyessä sekä tämän hetken ennusteiden mukaan myös ensi viikon puolellakin. Kuva: Maarit Siitonen, Lieksa, 28.7.2020

Elokuu heilahtaa vielä helteiseksi, kunhan alkuviikon vallitseva pohjoisvirtaus heikkenee ja lämmintä ilmaa pääsee päälle lounaisvirtauksen mukana. Kuukausiennusteen mukaan sää myös jatkuu lämpimänä viikonlopun jälkeen.

Kuluvan viikon alkua on pitänyt otteessaan pohjoisvirtaus. Viilein pohjoisesta virtaava ilma jää maan itä- ja koillispuolelle, mutta Suomen ylle ulottuva osa tätä viileämpää ilmamassaa on riittävä viilentämään maan itäosan sään keskimääräistä viileämmälle tasolle. Muualla maassa lämpötilat ovat alkuviikolla lähempänä ajankohdalle normaaleja lukemia.

Pohjoisvirtaus ei pidä Suomea otteessaan kuitenkaan kovin kauaa, kun sitä ylläpitänyt korkeapaineen alue siirtyy maan länsipuolelta kaakkoispuolelle. Samalla voimistuu lounaanpuoleinen virtaus, joka tuo ylle lämpimämpää, helteet mahdollistavaa ilmamassaa loppuviikoksi.

Viikon aikana vaikuttavan korkeapaineen johdosta sää on myös tavanomaista kuivempaa – täysin sateetonta ei ole, mutta sateet ovat paikallisia ja täten laajalti viikkotasolla tarkasteltuna vähäisiä.

Lue myös uusin kuukausiennuste: Itäpuolella virtaava ilma viilentää hetken – pian lämpö on taas palaamassa 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Ensi viikolla viilein ilma väistää itäisestä Euroopasta ja samalla Suomen kyljestä jo etäämmälle itään ja kaakkoon, mutta korkeapaine on tämän hetken ennusteiden valossa pysymässä vielä mukana kuvioissa, mahdollisesti maan etelä- tai itäpuolella. Tämä voisi pitää sateet vähäisinä Euroopan koillisosassa, kuten Suomessa. 

Samalla Atlantilta puskee matalapaineita kohti Eurooppaa lännestä. Näiden matalapaineiden tuulet voivat ylläpitää Euroopan koillisosan korkeapaineen tuulien kanssa lämpimän ilman virtausta etelämpää Euroopasta kohti Keski- sekä Pohjois-Eurooppaa, missä viikko olisi normaalia lämpimämpi ja tietäisi Suomessa jopa lisää helteistä säätä.

Pohjoisen Euroopan lähettyville virtaa kuitenkin pohjoisesta jo selvästi kylmempää ilmaa, joka työntyy vasten etelämpää virtaavaa ilmaa. Tämä ilmamassaraja voi vielä hakea uutta paikkaa ennusteissa ja päästä vaikuttamaan viilentävästi pohjoisesta päin.

Lue myös: Pitkän ajan sääennuste – miten se syntyy ja miten sitä tulee tulkita?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Elo-syyskuun vaihteessa eli ennusteen viimeisillä, 24. ja 31. elokuuta alkavilla, viikoilla matalapaineiden pääsääntöinen reitti saattaa vähitellen painottua kulkemaan Pohjois-Euroopan poikki ja Suomessa olisi odotettavissa sateistuvaa säätä. 

Kuukausiennuste enteilee myös normaalia lämpimämmän sään mahdollisuudesta laajalti Euroopassa. Suomeen lämpöä voisi virrata etelästä matalapaineiden mukana, mutta viikon sisällä lämpöolot voivat kuitenkin vaihdella. Ennusteen signaali on vielä melko heikko viimeisten viikkojen osalta ja ennuste täten epävarma.

Lue lisää: Suomen sää elokuussa

Jenna Salminen

Päivitetty 12.8.2020 klo 09.16

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat