Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Hetki aurinkoa – sunnuntain ja ensi viikon alun sateista lunta voi tulla…
Uutiset |

Hetki aurinkoa – sunnuntain ja ensi viikon alun sateista lunta voi tulla jälleen paikoin yhteensä jopa 10–25 senttimetriä

Helmikuun aurinkoa ja lumen aurausta.
Ennusteissa näkyy sekä aurinkoa että lumi-, räntä- ja vesisateita. Kuvat: Pekka Hatunen, Vaala, 10.2.2022 ja Maija Savolainen, Nurmes, 5.2.2022

Lähipäivinä taivaalla nähdään aurinkoa, vaikka myös joitain lumisateita on liikkeellä. Sateet yleistyvät sunnuntaina ja ensi viikon alussa. Paikoin lunta voi sataa sunnuntaista tiistaille jälleen yhteensä jopa 10–25 senttimetriä, mutta osassa maata sateita tulee myös osittain räntänä ja vetenä.

Torstaista lauantaihin nähdään ajoittain aurinkoa, ajoittain pilvisyys lisääntyy ja Suomen yli kulkee heikohkoja lumisateita.

– Perjantaiksi Suomeen leviää hieman kylmempää ilmaa. Etelän ja lännen lämpötila painuu laajalti pakkaselle myös päivällä, pohjoisessa pakkanen kiristyy, toteaa Forecan meteorologi Jenna Salminen.

Ennuste perjantai-iltapäivälle 11.2.2022.
Ennuste perjantai-iltapäivälle 11.2.2022.

Lauantain vastaisena yönä lämpötilat ovat etelän enimmäkseen 5–10 pakkasasteesta pohjoisen 10–20 pakkasasteeseen.

Viikonloppuna Suomeen on saapumassa jälleen lauhempaa ilmaa. Etenkin lounaassa lämpötila nousee jo lauantaina suojan puolelle, sunnuntaina myös osin muualla etelässä ja maan keskiosassa. Lapissa pakkasta voi olla viikonloppuna päivälläkin 10–20 astetta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Ennuste lauantai-iltapäivälle 12.2.2022.
Ennuste lauantai-iltapäivälle 12.2.2022.

Lauantaina nopealiikkeisen sadealueen lumisateet osuvat enimmäkseen maan keski- ja pohjoisosaan.

Ennuste sunnuntaiaamulle 13.2.2022.
Ennuste sunnuntaiaamulle 13.2.2022.

– Sunnuntai tarjoaakin sitten isompaa muutosta säätilaan: taivas umpeutuu pilvillä ja Suomeen leviää sadetta jo laajemmin. Sade tulee isolta osin lumena, mutta etelässä ja lännessä myös osittain räntänä ja vetenä. Maan keskivaiheillakin lämpötila nousee nollan vaiheille, joten sateen olomuodossa on sielläkin mahdollisesti vaihtelua, Jenna Salminen sanoo.

Ennuste sunnuntai-iltapäivälle 13.2.2022.
Ennuste sunnuntai-iltapäivälle 13.2.2022.

Ensi viikon alussa lisää lumi-, räntä- ja vesisateita

Tämän hetken ennusteen mukaan lumisateita riittää vielä laajalti myös maanantaille ja lisää sateita on lähestymässä Suomea etelästä.

– Etenkin etelässä saattaa maanantaina olla plusasteita ja osa sateista voi tulla myös vetenä. Maanantaina sateet väistyvät päivän mittaan kohti itää, mutta seuraava sadealue hivuttautuu jo kohti Suomea etelän puolelta. Tiistaiksi etelään leviävä sade on näillä näkymin etelässäkin lumisempi, Jenna Salminen toteaa.

Tämän hetken ennusteen mukaan lumikertymät voivat jälleen olla paikoin melko suuria.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Kun lasketaan sunnuntain, maanantain ja tiistain sateet yhteen, lunta tulee näillä näkymin etelässä ja maan keskivaiheilla 10–25 senttimetriä, pohjoisessa paikoin 10–15 senttimetriä. Pohjoisin osa Lappia saattaa välttää enimmät sateet, ellei pohjoisen puolelta pääse yltämään sinne lumikuuroja, Jenna Salminen sanoo.

Lue seuraavaksi: Pitkä sääennuste maalis–toukokuulle julki: Toiveikas viesti kevään ystäville!

Katso yli sadan paikkakunnan ennusteet!

Karita Kontula-Sokka

Päivitetty 10.2.2022 klo 16.33

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat